Mandaattijärjestelmä

Mandaattijärjestelmä viittaa kansainväliseen järjestelyyn, jossa Kansainliitto antoi ensimmäisen maailmansodan jälkeen entisten Saksan ja Ottomaanien imperiumien alueita hallinnoitavaksi voittajavaltioille. Nämä mandaatit perustuivat ajatukseen, että tietyt alueet olivat "liian kehittymättömiä" hallitsemaan itseään itsenäisesti ja tarvitsivat ulkopuolista ohjausta. Järjestelmän tarkoituksena oli edistää alueiden väestön kehitystä ja hyvinvointia kohti tulevaa itsenäisyyttä.

Mandaatit jaettiin kolmeen luokkaan (A, B ja C) riippuen alueen arvioidusta kehitystasosta ja tulevaisuuden potentiaalista. A-luokan mandaatit, jotka olivat entisiä Ottomaanien alueita, olivat lähimpänä itsenäisyyttä ja niiden kehitystä oli tarkoitus ohjata kohti itsenäisyyttä. B-luokan mandaatit, jotka olivat pääasiassa Keski-Afrikassa, vaativat enemmän hallintoa ja kehitysapua. C-luokan mandaatit, joita pidettiin vähiten kehittyneinä, hallinnoitiin mandatarimaille lähes kuin siirtomaita.

Mandaattijärjestelmä oli kiistanalainen, ja monet pitivät sitä vain uudelleen nimettynä siirtomaavalloituksena. Vaikka järjestelmän tavoitteena oli alueiden kehittäminen, käytännössä mandatarimain politiikka usein palveli niiden omia etuja. Järjestelmä lakkasi olemasta toisen maailmansodan jälkeen, kun Yhdistyneet Kansakunnat perustettiin ja luotiin uusi valvontajärjestelmä, trustimandaatit. Mandaattijärjestelmä jätti pysyvän jäljen monien Lähi-idän ja Afrikan maiden nykyisiin rajoihin ja poliittisiin rakenteisiin.