Lämpötilatunnistusmenetelmät

Lämpötilatunnistusmenetelmät viittaavat erilaisiin tapoihin mitata tai tunnistaa lämpötilaa. Yleisin tapa on käyttää lämpötila-antureita, jotka muuttavat lämpötilan fysikaalisen ominaisuuden sähköiseksi signaaliksi. Näitä antureita on monenlaisia, kuten termistorit, termoparit ja resistiiviset lämpötila-anturit (RTD).

Termistorit ovat puolijohdekomponentteja, joiden resistanssi muuttuu merkittävästi lämpötilan mukaan. Ne ovat yleensä herkkiä ja nopeita, mutta niiden käyttöaluetta voi rajoittaa niiden epälineaarisuus ja vakaus. Termoparit koostuvat kahdesta erilaisesta metallilangasta, jotka on yhdistetty toisiinsa. Kahden liitoksen välinen jännite-ero on suoraan verrannollinen lämpötilaeroon, mikä tekee niistä monipuolisia ja käyttökelpoisia laajalla lämpötila-alueella. RTD:t, kuten platina-RTD:t, perustuvat metallijohtimen resistanssin kasvuun lämpötilan noustessa. Ne ovat tunnettuja tarkkuudestaan ja vakaudestaan, mutta ovat usein hitaampia ja kalliimpia kuin muut anturityypit.

Muita lämpötilatunnistusmenetelmiä ovat infrapunalämpömittarit, jotka mittaavat kohteen säteilemää infrapunasäteilyä ilman fyysistä kontaktia. Näitä käytetään tilanteissa, joissa kosketus ei ole mahdollista tai turvallista. Myös optisia menetelmiä, kuten väriin perustuvia lämpötilan ilmaisuja, voidaan käyttää tietyissä sovelluksissa. Menetelmän valinta riippuu sovelluksen vaatimuksista, kuten tarkkuudesta, nopeudesta, käyttöalueesta ja kustannuksista.