Lähetinvahvistimien

lähetinvahvistimet

Lähetinvahvistimet, tunnetaan myös tehovahvistimina, ovat elektronisia vahvistimia, joiden tehtävänä on kasvattaa lähetettävän signaalin tehoa. Niitä käytetään laajasti radioviestinnässä, televisiolähetyksissä, tutkajärjestelmissä ja monissa muissa sovelluksissa, joissa heikkoa radiotaajuussignaalia on vahvistettava merkittävästi, jotta se voidaan lähettää pitkiä matkoja. Lähetinvahvistimen päätehtävä on lisätä tulosignaalin tehoa ilman, että sen muoto tai taajuusominaisuudet merkittävästi muuttuvat.

Tehovahvistimia on useita erilaisia, ja niiden valinta riippuu sovelluksen vaatimuksista, kuten halutusta lähtötehosta, taajuusalueesta, hyötysuhteestä ja sallitusta vääristymästä. Yleisiä tehovahvistintyyppejä ovat luokan A, luokan B, luokan AB, luokan C, luokan D ja luokan E vahvistimet. Nämä luokitukset viittaavat vahvistimen toimintapisteeseen ja siihen, kuinka suuren osan tulosignaalin puolijaksosta vahvistin vahvistaa. Esimerkiksi luokan A vahvistin vahvistaa koko puolijakson, mikä takaa matalan vääristymän, mutta heikomman hyötysuhteen. Luokan C vahvistin vahvistaa vain pienen osan puolijaksosta, mikä johtaa korkeaan hyötysuhteeseen, mutta suurempaan vääristymään.

Lähetinvahvistimien suunnittelussa on otettava huomioon useita tekijöitä, kuten lämmönhallinta, koska tehonkasvu synnyttää merkittävästi lämpöä. Myös vakaus ja vääristymät ovat kriittisiä tekijöitä hyvän lähetyssignaalin varmistamiseksi. Käytetyt komponentit, kuten transistorit (esimerkiksi MOSFET tai BJT) tai elektroniputket, valitaan sovelluksen teho- ja taajuusvaatimusten mukaan. Moderneissa lähetinvahvistimissa pyritään korkeaan hyötysuhteeseen energian säästämiseksi ja lämmöntuotannon minimoimiseksi.