Lopullisuutta

Lopullisuutta on suomalaisessa kielessä abstrakti käsite, joka tarkoittaa jonkin asian lopullisuutta, viimeistelyä tai ratkaisuuden toteutumista. Sana muodostuu adjektiivista lopullinen sekä -isuus-suffixistä, jolla siitä tehdään substantiivi. Etymologisesti loppu tarkoittaa päätepistettä, ja -llinen osoittaa ominaisuutta, joten lopullisuus viittaa tilaan, jossa loppuratkaisu on saavutettu ja muutos on epätodennäköinen.

Käyttö vaihtelee kontekstin mukaan. Arkikielessä puhutaan lopullisesta ratkaisusta tai päätöksestä, esimerkkeinä "tämä on lopullinen ratkaisu" tai "teimme lopullisen päätöksen". Oikeudellisessa ja hallinnollisessa kielessä lopullisuus merkitsee sitovaa, muualle muutettavissa olevaa päätöstä, joka ei ole muutoksen alainen ilman erillisiä menettelyjä.

Filosofisessa ja teologisessa keskustelussa lopullisuus voi viitata todellisuuden päämäärään, teleologiaan tai lopputuloksen jännitteeseen sen suhteen, voiko lopullinen totuus aina olla saavutettavissa. Käytännön yhteyksissä lopullisuus voi myös tarkoittaa tutkimuksen tai prosessin tulosta, jonka perusteella lisäselvitykset eivät tarjoa olennaisesti uutta muutosta.

Lopullisuus ei välttämättä merkitse ääretöntä varmuutta, vaan usein lupaa selkeyttä ja lopulta sitovuutta tietyssä kontekstissa. Sillä on erityisen vahva merkitys juridisessa kielenkäytössä sekä päätöksenteon ja sopimusten yhteydessä.