Lipofiisyyttä

Lipofiisyyttä, tai lipofilia, viittaa kemiallisen aineen kykyyn liueta rasvoihin tai olla voimakkaasti kiinnittyneenä lipideihin. Lipofiliset aineet suosivat öljyisiä ympäristöjä ja niiden vesiliukoisuus on yleensä vähäisempää. Lipofiisyyttä pidetään erottavana ominaisuutena, joka vaikuttaa aineen kulkua kehossa sekä sen biokemiallista käyttäytymistä.

Ominaisuuden ilmaiseminen ja mittaaminen tapahtuvat ensisijaisesti jakautumiskertoimien kautta. Yleisesti käytetty mittari on partition coefficient octanolin ja veden välillä (logP). Biologisessa kontekstissa voidaan käyttää myös jakaantumisjakeen arvoa pH:n mukaan (logD). Tutkimuksissa lipofiisyyttä arvioidaan sekä kokeellisesti että laskennallisesti. Kokeellisia menetelmiä ovat esimerksi shake-flask -menetelmä ja kromaattiset menetelmät (esim. RP-HPLC), kun taas laskennallisia arvoja saadaan QSAR-maalayksiköillä ja fragmenttialgoritmeilla.

Merkitys ja vaikutus farmakologiassa ja toksikologiassa on monitahoinen. Lipofiilisemmät aineet voivat ylittää solukalvoja helpommin, vaikuttaa jakautumistilavuuteen ja veren-aivoesteen läpäisyyn sekä kudosten kertymiseen. Toisaalta korkea lipofiilisyys heikentää veden liukoisuutta, voi lisätä proteiinisidonnaisuutta ja vaikuttaa metaboliaan sekä erittymiseen. Siksi lääkekehityksessä pyritään lipofiilisyyden tasapainottamiseen: riittävän membrane permeation mahdollistamiseksi, mutta riittävän vesiliukoisuuden säilyttämiseksi sekä imeytymisen että farmakokineettisen profilon optimoimiseksi.