Liikennemelun

Liikennemelu on epätoivottua melua, joka syntyy ajoneuvojen liikkeestä ja niihin liittyvistä tekijöistä kuten tien pinnasta ja ilmanvastuksesta. Sen pääasialliset lähteet ovat tieliikenne, raideliikenne ja ilmailu; kaupungeissa tieliikenne on usein suurin yksittäinen melulähde.

Melun mittaus ja luokittelu tehdään tavallisesti desibeleinä A-painotettuna (dB(A)). Keskiäänitasot kuvaavat melun määrää ajanjaksossa, ja yleisimpiä muotoja ovat Leq, Lden sekä Lnight. Altistusta arvioidaan näiden arvojen perusteella sekä asuin- että työskentelyalueilla.

Pitkäaikainen liikennemelu liittyy unihäiriöihin, väsymykseen sekä kohonneeseen riskiin verenpaineen ja sydän- sekä verenkiertoelinten sairauksien suhteen. Melu voi lisätä myös ärsytystä ja heikentää lasten kognitiivista suorituskykyä sekä oppimista.

Ehkäisy ja hallinta perustuvat sekä teknisiin että suunnittelullisiin keinoihin: hiljaisemmat tienpinnoitteet, meluesteet, liikenteen sujuvuuden parantaminen sekä nopeusrajoitukset. Sähköiset ajoneuvot vähentävät erityisesti alhaisissa nopeuksissa syntyvää melua.

EU:n ympäristömeludirektiivi ja kansallinen lainsäädäntö ohjaavat mittaamista, raportointia ja melun torjuntaa. Liikennemelu on merkittävä ympäristötekijä, jota seurataan ja hallitaan sekä terveydensuojelun että kaupunkisuunnittelun näkökulmasta.