Lakikielessä

Lakikielessä tarkoitetaan oikeudellisessa säädösten, viranomaisten päätösten ja oikeudenkäynnin yhteydessä käytettyä erikoiskieltä ja rekisteriä. Se kuvaa sekä kieltä että oikeudellisen viestinnän tapaa, jossa tarkkuus ja yksiselitteisyys asetetaan etusijalle. Lakikielen tarkoituksena on varmistaa oikeusnormien toimeenpano ja oikeudellinen ennustettavuus.

Lakikielen piirteisiin kuuluvat täsmällisyys, määritelmiin perustuva sanasto, runsas nominaalinen rakenne sekä pitkien, monimutkaisten lauseiden käyttö. Siihen kuuluu myös passiivimuotoja sekä muodollisia ilmauksia ja vakiintuneita sanontoja, kuten "tässä säädöksessä tarkoitetaan", "velvoittava säännös" tai "oikeudellinen ratkaisuperuste". Lainasanat ja viittaukset virallisiin oikeuslähteisiin ovat keskeisiä lakikielessä, ja termistö seuraa usein tarkkaa määritelmällisyyttä.

Käyttökonteksteja ovat lainsäädäntö, viranomaisten päätökset, tuomioistuinten ratkaisut sekä muut oikeudelliset tekstit. Lakikieltä käyttävät ensisijaisesti juristit, oikeus­virkamiehet ja tuomioistuimet; kieltä tutkitaan ja opetetaan kuitenkin myös oikeustieteen ja kielentutkimuksen piirissä. Lakikielen rooli on sekä varmistaa oikeudellinen tarkkuus että määritellä kielen legitimiteetti oikeudellisessa kontekstissa.

Haasteet ja kehitys: Lakikieli voi olla vaikeasti ymmärrettävää niille, joilla ei ole oikeudellista taustaa. Tämä on lisännyt keskustelua selkeyden ja ymmärrettävyyden parantamisesta sekä lakien kielen yksinkertaistamisesta ilman, että oikeusvarmuus kärsii. Suomessa on pyritty huomioimaan oikeudellisen kielen saavutettavuus ja selkeys osana oikeudellisen viestinnän laatua.