Kysyntäsäätelyllä

Kysyntäsäätelyllä viitataan taloustieteessä ja talouspolitiikassa käytettävään menetelmään, jossa julkisen sektorin menoja tai verotuloja muutetaan siten, että ne vaikuttavat talouden kokonaiskysyntään. Menetelmän tarkoituksena on ohjata talouden kasvua tai hillitä inflaatiota, riippuen siitä, onko talous kyseenalaista kasvuvauhtia vai ylikierroksessa. Kysyntäsäätelyä käytetään yleensä lyhytaikaisena välineenä talouden tasapainottamiseksi, kun taas pitkäaikaisempi talouskasvu perustuu yleensä tarjontapuolisiin tekijöihin, kuten investointeihin ja tuottavuuden kehittämiseen.

Kysyntäsäätelyä toteutetaan pääasiassa kahdella tavalla: veropolitiikalla ja menopolitiikalla. Veropolitiikassa verotusta tai verotuksellisia etuja muutetaan, esimerkiksi verotason laskeminen stimuloimaan kulutusta tai työllisyyttä. Menopolitiikassa taas julkisten menojen suuntaa ja määrää muutetaan, kuten julkisten hankintojen tai sosiaalietuuksien avulla. Esimerkiksi talouslaman aikana verotusten alennus tai julkisten investointien lisääminen voivat lisätä kuluttajien ostovoimaa ja yritysten investointeja, mikä nostaa talouden kokonaiskysyntää.

Kysyntäsäätelyn vaikutukset voivat olla sekä positiivisia että negatiivisia. Positiivisina vaikutuksina pidetään esimerkiksi työllisyyden paranemista ja talouskasvun lisääntymistä, kun taas negatiivisina riskinä ovat esimerkiksi julkisen talouden alijäämä tai inflaatio, jos kysyntä kasvaa liian nopeasti. Kysyntäsäätelyä sovelletaan usein yhdessä muiden talouspolitiikan keinojen kanssa, kuten rahoituspolitiikan kanssa, jotta saavutettaisiin tasapainoisemmat tulokset.

Kysyntäsäätely on ollut keskeinen osa talouspolitiikkaa erityisesti 20. vuosisadan jälkipuoliskolla, kun talouspolitiikan painopiste siirtyi klassisesta talousajattelusta keynesianismiin. Nykyään kysyntäsäätelyä käytetään edelleen, mutta sen merkitys ja soveltaminen vaihtelevat eri maiden ja hallitusten talouspolitiikan tavoitteiden mukaan.