Kuvausmuodon

Kuvausmuoto on visuaalisen esittämisen muoto, jolla suunnataan katsojan huomio ja vaikutetaan siihen, miten asia koetaan. Termiä käytetään erityisesti elokuva- ja televisiotutkimuksessa sekä valokuvan ja mediakuvien analyysissä kuvausten suunnittelun ja visuaalisen tarinankerronnan yhteydessä. Se kuvaa sitä, miten jokin esitetään ruudulla tai kuvakokonaisuudessa, ei niinkään sitä, mitä tapahtuu narratiivisesti tai puheessa.

Kuvausmuoto kattaa keskeiset elementit kuten sommittelun, kuvakulman sekä kameran liikkeet, sekä kuvan kestot ja leikkauksen. Sommittelu määrittää, mitä näkyy ja mistä suunnasta; kuvakulma voi korostaa henkilön tai esineen voimaa, arvoa tai tilannetta; kameran liikkeet ja leikkausrytmi vaikuttavat rytmiin, draamaan ja katsojan läsnäolon tunteeseen. Eri kuvausmuodot voivat korostaa objektiivisuutta tai intiimiä yhteyttä, ja ne vaihtelevat lajityypin, kulttuurin ja ohjaajan ilmaisun mukaan.

Käytännössä kuvausmuotoa suunnitellaan yhteistyössä ohjaajan, kuvaajan ja leikkaajan kanssa. Se täydentää tarinankerrontaa (kerrontamuoto) mutta keskittyy siihen, miten asiat näytetään kuvaan. Esimerkkejä kuvausmuodon variaatioista ovat laaja otto (tilan tuntuman korostaminen), puolilähikuva (medium shot) ja close-up, sekä niiden yhdistelmät ja eri kameratekniikoiden sekä vakauden tai käsienhallinnan tuottamat otokset.

Kuvausmuodon termi koostuu sanoista kuvaus ja muoto. Suomen kielessä genetiivi on kuvausmuodon ja monikon genetiivi kuvausmuotojen. Termi on käytännön ja akateemisen keskustelun yleinen, vaikka se ei välttämättä ole kaikissa viitekehyksissä täysin yhdenmukainen.