Kuvantamismenetelmiä

Kuvantamismenetelmät ovat lääketieteellisiä tekniikoita, joiden avulla kehon rakenteita, toimintoja ja patologioita voidaan havainnollistaa ilman leikkausta. Menetelmät voivat hyödyntää säteilyä, laskennallisia kuvia, ääniä tai radioaktiivisia aineita, ja niiden käyttö perustuu potilaan oireisiin sekä kliiniseen arvioon.

Keskeiset kuvantamismenetelmät ovat röntgen- ja tietokonetomografia (CT), magneettikuvaus (MRI), ultraäänitutkimus sekä nuklideeriin perustuvat kuvantamistekniikat kuten positronemissiotomografia (PET) ja single-photon emission computed tomography (SPECT). Näiden lisäksi käytetään erillisiä spesifisiä kuvantamismenetelmiä, kuten rintojen mammografia ja erikoistuneet tutkimukset endoskooppisin menetelmin. Hybridiliitännöistä yleisimpiä ovat PET/CT ja PET/MRI, jotka yhdistävät toiminnan ja rakenteen kuvaamisen.

Käyttöaiheet ja valintaperusteet vaihtelevat. Kuvantamista käytetään diagnoosin tukena, hoidon suunnittelussa, hoitovasteen seurannassa sekä sairauksien seulonnassa. Kontrastiaineet voivat parantaa kuvien erottuvuutta, mutta niihin liittyy riskejä (munuaisten toiminta, allergiset reaktiot). Röntgensäteilyn ja säteilyannosten vuoksi on noudatettava ALARA-periaatetta: annosta pyritään minimoimaan ja potilaan turvallisuus huomioimaan. MRI ei käytännössä käytä ionisoivaa säteilyä, mutta siihen liittyy kuljetus- ja kiinnitysongelmia sekä kontraindikaatioita jotakin laitteistoa kohtaan. Tulokset tulkitaan radiologien tai kuva-aineistoihin erikoistuneiden ammattilaisten toimesta ja raportoidaan kliinisen kysymyksen pohjalta. Kuvantamismenetelmien kehitys jatkuu sekä laadun että turvallisuuden parantamiseksi.