Kuulonmenetyksen

Kuulonmenetys, eli kuulovamma, on tila, jossa kuuloaisti on heikentynyt tai kadonnut osittain tai kokonaan. Se voi vaikuttaa toiseen tai molempiin korviin. Kuulonmenetys luokitellaan sen vakavuuden, tyypin ja syyn mukaan. Vakavuusaste vaihtelee lievästä (hiljaisten äänien vaikea kuuleminen) erittäin vaikeaan tai täydelliseen kuulonmenetykseen.

Kuulonmenetyksen tyypit ovat konduktiivinen, sensorineuraalinen ja sekamuotoinen. Konduktiivinen kuulonmenetys johtuu ongelmista ulko- tai välikorvassa, jotka estävät äänen pääsyn sisäkorvaan. Sensorineuraalinen kuulonmenetys puolestaan johtuu vaurioista sisäkorvassa (kuulokojelmassa) tai kuuloradassa aivoissa. Sekamuotoinen kuulonmenetys on yhdistelmä näitä molempia.

Kuulonmenetyksen syitä on monia. Yleisimpiä ovat ikääntyminen (presbyakusia), altistuminen kovalle melulle, perinnölliset tekijät, korvatulehdukset, korvavaha, korvan trauma, tietyt sairaudet kuten Ménièren tauti, ja jotkut lääkkeet. Joissain tapauksissa syytä ei löydetä.

Kuulonmenetyksen oireita voivat olla puheen vaikea ymmärtäminen etenkin meluisissa ympäristöissä, äänien kuuleminen vaimeina tai vääristyneinä, korvien soiminen (tinnitus) tai tunne korvien tukkoisuudesta. Kuulonmenetys voi vaikuttaa merkittävästi henkilön kommunikaatioon, sosiaaliseen elämään ja yleiseen hyvinvointiin.

Diagnoosi perustuu kuulontutkimuksiin, kuten audiometriaan, ja lääketieteelliseen arvioon. Hoitovaihtoehdot riippuvat kuulonmenetyksen syystä ja tyypistä. Ne voivat sisältää esimerkiksi korjattavia syitä (kuten korvavahan poisto), kuulokojeita, sisäkorvaistutteita, lääkitystä tai kuntoutusta. Varhainen tunnistaminen ja hoito ovat tärkeitä kuulon toimintakyvyn säilyttämiseksi.