Kuulokynnykset

Kuulokynnykset ovat arvoja, jotka kuvaavat pienimmän havaittavissa olevan äänitehon tason, jolla henkilön kuulojärjestelmä havaitsee äänen. Kynnystasot vaihtelevat äänen taajuuden mukaan, joten kuulon arviointi mitataan useilla taajuuksilla. Yleinen viitekohta on 0 dB HL, joka määrittelee normaalin kuulon kynnyksen tutkittavalla populaatiolla. Kun kynnystasot nousevat, kuulo heikkenee.

Kuulokynnykset mitataan yleensä audiometrialla. Puhdasäänitaustakoe (pure-tone audiometry) kartoittaa kuulon herkkyyden eri taajuuksilla käyttämällä kuulokkeita tai sisään asetettavia korvatyynyjä. Tulokset esitetään kullekin taajuudelle (yleisimmin 250–8000 Hz) kuultujen kynnysten arvoina. Lisäksi voidaan suorittaa puhetesta, joka arvioi sekä kuulon että puheen ymmärtämisen kykyä. Testien suorittaminen tapahtuu äänieristetyssä tilassa, jotta tulokset ovat luotettavia.

Kuulokynnyksiä tulkitaan usein seuraavasti: normaalin kuulon kynnykset ovat noin 0–20 dB HL useimmilla taajuuksilla. Nousu yli 25–30 dB HL osoittaa kuulonalenemaa. Kuulonalenemiset jaetaan konduktiivisiin (korvan ulko- tai keskikorvan ongelmat), sensorineuraalisiin (sisäkorvan tai kuulonhermon ongelmat) sekä sekamuotoihin. Ikä, meluarkuus, sairaudet ja jotkin lääkkeet voivat vaikuttaa kynnystasoihin.

Käyttökohteita ovat kliininen diagnoosi ja hoitosuunnittelu, työterveyshuolto, kuulon kuntoutus sekä suojelutoimenpiteet melualtistuksessa. Kuulokynnyksiä seuraamalla voidaan arvioida kuulon kehitystä ja muuttaa hoitoa tai suojakykyä sen mukaan.