Kuljetuslainsäädäntö

Kuljetuslainsäädäntöä viittaa lainsäädäntöön, joka säätelee maantieliikenteen, rautatie-, meri-, ilma- ja muiden kuljetusmuotojen toimintaa sekä kuljetusalan toimijoiden velvollisuuksia. Lainsäädäntö pyrkii varmistamaan turvallisuuden, ympäristönsuojelun, kuljettajien ja kuljetettavien asiakkaiden oikeudet sekä kilpailun oikeudenmukaisuuden.

Maantieliikenteen osalta Suomessa keskeisiä säädöksiä ovat liikennelaki, ajoneuvolaki ja kuljetusalan henkilöstön koulutus- ja pätevyysvaatimukset. Liikennelaki säätelee muun muassa kuljetusyritysten rekisteröintiä ja toimintaedellytyksiä, kun taas ajoneuvolaki asettaa vaatimuksia ajoneuvojen tekniselle kunnolle ja kuljettajien pätevyyksille. Euroopan unionin säädökset, kuten ajokorttiasetukset ja ajoneuvojen paino- ja mittoja koskevat direktiivit, vaikuttavat myös kansalliseen lainsäädäntöön.

Rautatie- ja meriliikenteen sääntely perustuu erillisiin lakeihin, kuten rautatieliikennelakiin ja meriliikennelakiin. Nämä säätelevät muun muassa liikennöintilupia, turvallisuusvaatimuksia ja ympäristövaikutusten hallintaa. Ilmailuun liittyvät säännökset ovat kansainvälisesti koordinoituja, ja ne sisältyvät muun muassa kansainväliseen siviili-ilmailun yleissopimukseen sekä Suomen ilmailulakiin.

Kuljetuslainsäädäntöä täydentävät myös erilaiset asetukset, ohjeet ja kansainväliset sopimukset, kuten ADR-sopimus (kemikaalien kuljetus) ja AEB-sopimus (autojen kuljetus). Lainsäädännön noudattaminen on tärkeää turvallisuuden ja kilpailun kannalta, ja sen valvontaa hoitaa eri viranomaiset, kuten Liikenne- ja viestintävirasto (Traficom), Elinkeinoelämän keskusliitto (EK) sekä kansainväliset organisaatiot, kuten Euroopan unioni ja Yhdistyneet kansakunnat.