Kuivuusalueet

Kuivuusalueet ovat maantieteellisiä alueita, joilla sademäärät ja vesivarannot ovat niukat pitkän ajan kuluessa. Tällöin ilmasto on yleensä kuiva tai puolikuiva ja haihdunta on korkea, mikä rajoittaa veden saatavuutta sekä vaikuttaa maatalouteen ja ekosysteemeihin. Kuivuusalueet vastaavat suurta osaa arideista ja puolikuivista ilmastoista Köppenin ilmastoluokituksessa (esimerkiksi BWh- ja BSh-alueet). Arvioiden mukaan kuivuusalueet kattavat noin kolmasosaa maapallon mantereiden pinta-alasta, ja ne sijoittuvat tyypillisesti subtrooppisille ja sisämaan alueille.

Kuivuus voidaan luokitella useilla tasoilla: meteorologinen kuivuus (sademäärän puute tietyllä ajanjaksolla); hydrologinen kuivuus (virtaamien ja vesivarantojen ehtyminen); maatalouskuivuus (maaperän kosteuden väheneminen ja satoon vaikuttaminen). Arvioinnissa käytetään mittareita kuten SPI (Standardized Precipitation Index) ja PDSI (Palmer Drought Severity Index), sekä vesivarantojen tilan seurantaa.

Vaikutukset ulottuvat veden saatavuudesta, maatalouden tuotantoon ja ekosysteemien toimintaan sekä taloudelliseen ja yhteiskunnalliseen vakauteen. Pitkittynyt kuivuus voi heikentää ruokaturvaa, lisätä maanviljelyn sopeutumistarvetta ja vaikuttaa terveyteen sekä väestönsiirtymiin. Sopeutumistoimet sisältävät veden säästämisen, kastelun tehostamisen, kuivuutta kestäville viljelykasveille sekä sade- ja pohjaveden keräyksen.

Ilmastonmuutoksen odotetaan voimistavan joillakin alueilla kuivuutta tai muuttavan sen ajallista ja alueellista esiintymistä. Esimerkkejä kuivuusalueista ovat Saharan ja Sahelin alueet, Lähi-itä sekä suurten autio- ja puolikuivien alueiden osat Australiassa sekä Pohjois- ja Etelä-Amerikan länsiosat.