Kontrastinäkö

Kontrastinäkö, eli kontrastin erottamiskyky, tarkoittaa kykyä havaita ja erottaa kohde taustastaan pienin mahdollinen kirkkausero. Se täydentää tavallista näkökykyä, joka usein mitataan näöntarkkuutena (acuity). Kontrastinäköä kuvataan yleensä kontrastin herkkyyden logaritmisena arvona: suurempi arvo vastaa parempaa herkkyyttä. Havaintoja arvioidaan erilaisten testien avulla, joista yleisimpiä ovat Pelli-Robson -kortti ja erilaiset kromatiikkaa tai vaihtuvia kontrasteja käyttävät testit (esim. CSV-1000). Näissä testeissä mitataan, millä kontrastitasolla henkilö havaitsee kohteen eri visuaalisissa olosuhteissa.

Kontrastinäön funktio (CSF) kuvaa herkkyyttä eri spatiaalisille taajuuksille, eli kykyä erottaa yksittäisiä kuvioita eri yksiköissä peräkanaa. Yleisesti ihmisillä on suurempi kontrastinäkö keskitasoilla kuin erittäin pienillä tai suurilla kuvioilla, ja ikä sekä silmäsairaudet voivat huonontaa CSF:tä. ACM:iin kuuluvat muun muassa katarakta, glaukooma, diabeettinen retinopatia, makuladegeneraatiot sekä verkkokalvon tai optisen NERVIn sairaudet; näissä sairauksissa kontrastinäkö muuttuu usein ennen huomattavaa näöntarkkuuden heikkenemistä. Myös valaistus, aamuksen silmäkäytön tilat ja linssin läpinäkyvyys vaikuttavat kontrastinäköön.

Kontrastinäkön arviointi on kliinisesti hyödyllistä, koska se liittyy arjen toimintoihin kuten öisessä ajamisessa, sumuisissa tai sateisissa olosuhteissa sekä näytöillä tapahtuvassa työskentelyssä. Hoito kohdistuu taustalla oleviin sairauksiin, optimoituun näönkorjaamiseen ja ympäristön parantamiseen, esimerkiksi paremmalla valaistuksella sekä kontrastia parantavilla keinoilla.