Klavikordit

Klavikordit ovat eurooppalainen näppäinsoitin, joka kehittyi keskiajalla ja saavutti laajaa käyttöä 1500–1700-luvulla. Soitin toimii siten, että jokainen näppäin käynnistää tangentin, joka iskee metallikieleen ja tuottaa äänen. Usein kieli on yksittäinen kieltä kohti, ja ääni syntyy, kun tangentin isku saa kielen värähtelemään. Dynamiikka on rajallinen, sillä äänen voimakkuus ja sävy määräytyvät pääasiassa näppäinyhdistelyn vakaudella ja iskunopeudella; sustain on lyhyehkö, mikä tekee soittimesta intiimin ja hiljaisen, soveltuvan koti- ja kamarimusiikkiin.

Merkittäviä erityispiirteitä on bebung-niminen vivahde, joka mahdollistaa kevyen vibraton tai värähtelyn sormenpainon nopealla vaihtelulla. Tämä antaa klavikordille ainutlaatuisen, herkästi ilmenevän ilmeen. Soittimessa käytetään yleensä puusta rakennettua runkoa ja äänet syntyvät kielet löytyen tangentin iskun seurauksena; äänialue on tavallisesti noin 4–5 oktavaa, riippuen mallista.

Klavikordit olivat tärkeä harjoitus- ja kamarisoittimia sekä länsi- että keskieurooppalaisessa musiikissa, ja niitä käytettiin monissa sekä suojelevissa että kevyemmissä konteksteissa. Nykyisin ne ovat harvinaisia, mutta niiden aitoa soundsia ja soitto-ominaisuuksia arvostetaan vanhan musiikin esityksissä. Suomessa ja muissa maissa on edelleen rakennuttajia ja restauroijia, jotka pyrkivät säilyttämään klavikordien historialliset ominaisuudet samalla kokeillen modernimpia täydentäviä ratkaisuja.