Kipeytyminen

Kipeytyminen on yleistermi, jolla tarkoitetaan tilaa, jossa kehon kudokset—kuten lihas, jänne, nivel tai luu—ovat kipeytyneitä, arkoja tai turvoksissa ja joiden toiminta on rajoittunut. Kipeytyminen syntyy tavallisesti kudostenvaurion, tulehduksen tai pitkäaikaisen rasituksen seurauksena. Se voi ilmetä paikallisena kipuna tai säteilevinä oireina sekä heikentyneenä lihasvoimana.

Oireisiin kuuluvat kipu, arkuus, jäykkyys, turvotus ja punoitus sekä liikkeen rajoittuminen. Kipeytyminen voi ilmetä välittömästi vamman jälkeen tai kehittyä myöhemmin.

Kipeytymisen tyyppejä ovat akuutti kipeytyminen, joka seuraa äkillistä vammaa kuten nyrjähdystä tai venähdystä; sekä krooninen kipeytyminen, joka jatkuu kuukausia tai pidempään. Liikuntaan liittyvä kipeytyminen, liiallinen käyttö ja ikääntymisen aiheuttamat rappeutumismuutokset ovat yleisiä syitä.

Diagnoosi perustuu potilaan historiaan, kliiniseen tutkimukseen sekä tarvittaessa kuvantamiseen tai laboratorioarvoihin. Hoito määritellään syyn mukaan ja voi sisältää lepoa, kivunlievitystä, tulehdusta hillitseviä keinoja sekä fysioterapiaa ja asteittaista liikuntaa. Lieväkin kipu voi lieventyä, kun kudokset saavat asianmukaisen palautumisjakson.

Ennuste riippuu syystä ja hoidosta. Ennaltaehkäisy painottuu riittävään palautumiseen, oikeaan kuormituksen hallintaan sekä kehon tasapainon ja liikkuvuuden säilyttämiseen.