Kiipeilylajien

Kiipeilylajien käsite viittaa lajeihin, joiden pääasiallinen liikkumismuoto on kiipeäminen pylväiksi, oksille, koloihin ja muille rakenteille. Kiipeilyä esiintyy monilla eliöryhmillä ja se voi olla sekä arvoitus- että arvojärjestelmä: jotkut lajit ovat lähes kokonaan arboreaalisia eli elävät puissa, toiset liikkuvat sekä puita että maanpintaa pitkin.

Kiipeilyyn liittyvät sopeumat ja toimintaperiaatteet ovat moninaisia. Hylje- ja apinalisäkäset sekä liito-oravat omaavat taitavia käsi- ja jalkalihaksia sekä nivelöityneitä raajoja, jotka mahdollistavat otteen ja kiinnipitymisen. Ominaisuusalueisiin kuuluvat myös kädenteiden vastakädet, sormien ja varpaiden puristusvoima sekä voimakas olkavarsien ja lapaluolen tukirakenne. Joillakin liskoilla, kuten geckoilla ja chameleoneilla, on sekä litteät sormet että jalkapohjien imukärkiset rakenteet, jotka parantavat kitkaa kosketuspinnalla. Käärmeillä kiipeily perustuu lihasvoimaan ja vartalon liukuun pystysuorilla pinnoilla, usein köyräisillä liikkeillä ja hännän tukemana.

Elinympäristöt ja käyttäytyminen vaihtelevat: monet kiipeilijät elävät trooppisissa ja subtrooppisissa metsissä, mutta osa lajeista menestyy myös vuoristo- ja kivikkoisilla alueilla. Kiipeily tarjoaa pääsyn ravinnoltaan monipuolisiin elinympäristöihin sekä suojan petoeläimiltä. Kiipeilylajeja uhkaavat muun muassa elinympäristöjen häviäminen, metsätalouden harjoittaminen sekä ilmastonmuutoksen vaikutukset.

Tärkeää on, että tutkimus ja suojelu huomioivat lajien kiipeilytavan monimuotoisuuden sekä ekologisen paikkansa.