Kielityypologia

Kielityypologia on kielitieteen haara, joka tutkiskelee kielten rakenteellista vaihtelua ja pyrkii kuvaamaan sekä selittämään yleisiä rakenteellisia muotoja eri kielissä. Sen tavoitteena on löytää sekä universaalisia että kielriippuvia periaatteita siitä, miten kielet rakentuvat, miten sanoja taivutetaan tai yhdistetään, ja miten lauseet muodostuvat.

Kielityypologia keskittyy moniin keskeisiin ilmiöihin. Syntaktisen tyypin tutkimuksessa kartoitetaan sanajärjestyksiä (kieli voi olla esimerkiksi SVO-, SOV- tai VSO-tyyppi) ja lauseenjäseniä koskevaa rakennetta. Morfologisessa typologiassa tarkastellaan, miten kielet käsittelevät sananmuotoja: analyyttinen (erillisiä sanoja), agglutinatiivinen (monia paikallisten affiksen liitoksia) ja fusionaloinen sekä polysynteettinen järjestelmä. Lisäksi tutkitaan kielten keskustelua ja rakennetta, kuten nominatiivis-akkusatiivinen versus ergatiivis-absolutiivinen järjestäytyminen, sekä vaihtelevia tapa- ja luvunmuodostuksia, artikkeleita ja aspektin ilmaisua.

Tutkimuksessa käytetään vertailevaa lähestymistapaa sekä suuria kielikokoelmia ja tietokantoja, kuten WALSia, ja pyritään kontrolloimaan kielellisiä suhteita sekä geneettisiä että areaalisia tekijöitä. Menetelmät voivat sisältää tilastollisia analyyseja, kehityksellisiä malleja sekä filogeneettisiä lähestymistapoja kielten suhteiden vuoksi. Kielityypologia tarjoaa myös mahdollisuuksia ymmärtää kielten oppimista, kielikuvauksiin liittyviä piirteitä sekä kielten välisiä yhteyksiä maailmankielien historiaan.

Kielityypologia kehittyi 1800–1900-luvuilla ja siihen vaikuttivat muun muassa kielten vertailevan tutkimuksen perinteet sekä kieliopillisten rakenteiden systematisointi. Tunnettuja hahmoja ovat esimerkiksi Joseph Greenberg ja muut, jotka ovat muokanneet typologien käsitteellistä perustaa. Tutkimuksen sovellukset ulottuvat kielten muutospolkujen ymmärtämisestä sekä kieliyhteisöjen ja oppimisen tukemisesta.