Kerrontatekniikoiden

Kerrontatekniikoiden on kirjallisuuden ja mediakulttuurin tutkimuksen käsite, joka viittaa tarinan kertomiseen ja rakenteeseen käytettyihin keinoihin. Tämä ala tarkastelee, miten tarina kerrotaan: kenestä kerronta syntyy, millaista näkemystä tarinaan tarjotaan, ja miten aikakaaret ja tapahtumien järjestys luovat merkityksiä. Kerrontatekniikoita analysoidaan sekä teosten sisäisesti että lukijan tai katsojan kokemuksen kautta. Niiden tarkoitus on tehdä tarinasta ymmärrettävämpi, kiinnostavampi tai usein myös kriittisesti haastavampi.

Keskeisiä ulottuvuuksia ovat kertojan asema ja näkökulma, aikatekniikat sekä rakenteelliset keinot. Kertojan asema voi olla ulkopuolinen (kertoja tarkastelee tapahtumia ulkopuolelta) tai sisäinen (kertoja on tarinan hahmo). Yksittäinen tai moniääninen näkökulma vaikuttaa siihen, miten tietoa paljastetaan. Aikatekniikoihin kuuluvat takauma (flashback), ennakointi ja aikajänteen rikkomukset. Rakenne voi olla kronologinen, epälineaarinen tai useamman tarinan rinnakkaiskerronta. Lisäksi käytetään kertomuksellisia keinoja kuten epäluotettava kertoja, metafiktiivisyys ja katsojan tai lukijan roolin tiedostaminen.

Kerrontatekniikoita sovelletaan kirjallisuudessa, elokuvassa, televisiossa ja digitaalisissa medioissa. Esimerkkejä ovat epäluotettava kertojan käyttö, moniääninen kerronta sekä metafiktiivinen tietoisuus tarinan rakenteesta. Analyysissä tarkastellaan, miten näkökulman muutos vaikuttaa tapahtumien tulkintaan ja miten aikajärjestyksen käsittely muuttaa teoksen vaikutusta vastaanottajaan.

Kerrontatekniikoiden tutkimus auttaa ymmärtämään, miten tarinat rakennetaan ja miten ne vaikuttavat vastaanottajaan. Se on keskeinen osa sekä teoreettista että käytännön narratiivien analyysiä.