Kaukolämpöjärjestelmä

Kaukolämpöjärjestelmä on kaupunki- tai kuntaomisteinen lämmitysverkko, jossa suurteholuonteinen lämpö tuotetaan keskitetysti ja toimitetaan rakennusten lämpö-, sekä usein lämpimän käyttöveden tarpeisiin. Järjestelmä koostuu kolmesta pääosasta: lämpövoimalaitoksesta tai -laitoksista (keskitetty primäärituotanto, usein CHP eli sekä sähkö että lämpöä tuottavia voimala), lämpöverkosta (lämpöjohtoverkosto, jonka putket ovat jäähdytettyä ja hyvin eristettyä) sekä rakennuksissa olevista liityntä- tai jakoyksiköistä sekä mittauksesta.

Lämpö tuotetaan usein keskitetysti biomassalla, jätteenpoltolla, kivihiilellä, kaukolämpöön integroitu CHP-toiminta sekä tarvittaessa geotermisillä tai uusiutuvilla lisäsyötöillä. Lämpö siirtyy verkossa käyttön lämpövedeksi, jonka lämpötila ja kiertovesi palautuvat takaisin verkkoon. Järjestelmässä käytön yhteydessä rakennuksiin asennetaan lämmönjakoyksiköt tai kylpytys-/lämpöpistokkeet, joissa kaukolämpö muuttuu rakennuksen käyttövesi- tai asuinkäyttövedeksi. Mittaus ja laskutus perustuvat lämpöenergian (kWh) mittauksiin.

Edut ja rajoitteet: kaukolämpöjärjestelmät voivat lisätä energiatehokkuutta ja vähentää paikallisia päästöjä, kun energian tuotanto on keskitetty ja hyödyntää CHP:tä sekä uusiutuvia lähteitä. Resurssien tehokas hyödyntäminen ja kaupungin ilmanlaadun paraneminen ovat tyypillisiä etuja. Haasteina ovat investointikustannukset, siirtohäviöt ja riippuvuus keskitetystä tuotannosta sekä takuiden ja hinnoittelun läpinäkyvyys. Suomessa ja muualla Pohjoismaissa kaukolämpö on yleinen tapa lämmittää suuria asuinalueita sekä palvelurakennuksia.