Kasvillisuusalueet

Kasvillisuusalueet ovat maantieteellisiä vyöhykkeitä, joilla kasvillisuus on pitkälti samanlaista. Vyöhykkeet syntyvät siitä, miten ilmasto, maaperän kosteustila, ravinteisuus ja vedenpoisto sekä paikalliset olosuhteet rajoittavat tai suosivat tiettyjen kasvilajien menestystä. Rajat vyöhykkeiden välillä ovat usein siirtyviä ja niiden välissä esiintyy ecotoneja, joissa lajisto sekoittuu.

Globaalisti yleisimpiä kasvilajiston vyöhykkeitä ovat tundra sekä boreaalinen metsä (taiga), lauhkean ilmaston sekametsä- ja lehtipuumetsävyöhykkeet sekä kosteikot, kuten soita ja rämeet. Vuoristoissa kasvillisuus muuttuu korkeuden myötä, ja syntyy montaanisia sekä alppivyöhykkeitä.

Suomessa suurin osa maasta kuuluu boreaaliseen metsävyöhykkeeseen, jossa kasvilajisto koostuu pääasiassa havupuumetsistä (mänty, kuusi) sekä niiden sekametsistä. Soiden ja rämeiden laajat alueet muodostavat tärkeän kosteikko- ja hiilinielun. Etelässä esiintyy lehtipuumetsien vyöhykettä, jossa kasvilajisto perustuu lehtipuihin ja niitty- sekä rantakasvillisuuteen. Kasvillisuusvyöhykkeiden rajat ovat kuitenkin dynaamisia ja alttiita ilmastonmuutoksen sekä maankäytön vaikutuksille.

Käytännössä kasvillisuusalueiden kartoitus ja luokitus tukevat ekologista suunnittelua, luonnonsuojelua ja ilmastonmuutokseen sopeutumista, sekä auttavat ymmärtämään alueellisia ekosysteemipalveluita.