Kastelu

Kastelu tarkoittaa veden toimittamista kasvien kasvualustalle kasvun ja sadon kannalta välttämättömän kosteuden varmistamiseksi. Sitä käytetään sekä pelloilla, kasvihuoneissa että puutarhoissa, erityisesti kuivina jaksoina, säännöllisen veden saannin turvaamiseksi ja juuriston terveen kehityksen edistämiseksi. Kastelun tarve riippuu kasvilajista, kasvukaudesta, maaperän kosteuskapasiteetista sekä sääolosuhteista.

Kastelumenetelmät voidaan jakaa pintakasteluun, sprinkler-kasteluun, tiputuskasteluun ja subirrigaatioon. Pintakastelussa vesi leviää maanpinnalle suuremman alueen kattamiseksi; sprinkler-kastelu ruiskuttaa vettä ilmaan pieninä pisaroina kattaen laajoja alueita; tiputuskastelu toimittaa vettä suoraan juurialueelle pieninä vesimäärin, mikä säästää vettä ja vähentää haihtumista; subirrigaatio ylläpitää kosteutta juuriessaan maanalaisen veden pinnasta käsin. Drip- ja tarkka kastelu ovat usein vedenkäytön kannalta tehokkaimpia, ja ne edellyttävät suunnittelua sekä putkistoa, suodatuslaitteita ja säätöä.

Kastelun suunnittelussa huomioidaan kasvin vedentarve (esimerkiksi ETc), maaperän kyky sitoa vettä, ilmasto ja kasvukauden vaihe. Oikea kastelu minimoi vedenhävikkiä, ehkäisee ravinteiden huuhtoutumista ja maaperän suolautumista, sekä tukee kasvu- ja laatutavoitteita. Riittävä kastelu ei kuitenkaan saa johtaa liiallisesta veden käytöstä tai maaperän liiallisesta kyllästymisestä.

Teknologian kehittyessä käytäntöjä tukevat maaperän kosteuden mittaus, automaattiset kastelujärjestelmät ja paikkakohtainen tarkkuuskastelu. Ne parantavat vedenkäyttöä ja vähentävät sekä ympäristökuormitusta että kustannuksia. Lisäksi sade- ja jätevesien hyödyntäminen sekä vesivarojen hallinta lisäävät kastelun kestävyysnäkökulmia.