Kansalaisuusjärjestelmät

Kansalaisuusjärjestelmät viittaavat tapoihin ja periaatteisiin, joiden kautta valtio myöntää ja määrittelee jäsenyyttään eli kansalaisuuttaan yksilöille. Nämä järjestelmät ovat keskeisiä jokaiselle valtiolle, sillä ne luovat oikeudellisen ja poliittisen perustan kansalaisten ja valtion välisille suhteille, mukaan lukien oikeudet, velvollisuudet ja suojelu.

Yleisimmät kansalaisuuden saamistavat ovat syntyperä ja kansalaistaminen. Syntyperään perustuva kansalaisuus voi määräytyä joko ius sanguinis -periaatteen mukaisesti, jossa kansalaisuus siirtyy vanhemmilta lapsille syntymäpaikasta riippumatta, tai ius soli -periaatteen mukaisesti, jossa kansalaisuus myönnetään henkilölle, joka on syntynyt valtion alueella. Useat valtiot yhdistelevät näitä periaatteita.

Kansalaistaminen on prosessi, jonka kautta ulkomaalainen voi hakea ja saada tietyn valtion kansalaisuuden. Tähän prosessiin liittyy yleensä tiettyjä vaatimuksia, kuten asumisaika maassa, kielitaito, nuhteettomuus ja joskus jopa tietämys maan historiasta ja yhteiskunnasta. Kansalaistaminen on vapaaehtoinen toimi hakijalle.

Kansalaisuusjärjestelmät ovat dynaamisia ja niihin vaikuttavat sekä kansalliset lainsäädännöt että kansainväliset suhteet. Muuttoliike, globaalistuminen ja ihmisoikeuskeskustelu ovat kaikki osaltaan muokanneet kansalaisuuslainsäädäntöjä maailmanlaajuisesti. Kansalaisuuden menettäminen, esimerkiksi vapaaehtoisesti tai tiettyjen rikosten seurauksena, on myös osa monien kansalaisuusjärjestelmien määrittelyä.