Kaasupitoisuudet

Kaasupitoisuudet kuvaavat tietyn kaasun määrää kaasuseoksessa, kuten ilmassa, sisäilmassa tai teollisuusprosesseissa. Yleisimpiä mittayksiköitä ovat tilavuusosuus prosentteina vol% (tai %V), molekyylipitoisuus (moolisuhde, X) sekä pienemmät yksiköt kuten ppm (osaa miljoonasta) ja ppb (osaa miljardista). Eri konteksteissa yksikön valinta riippuu siitä, kuinka tarkkaa mittausta tarvitaan ja millainen seos on kyseessä.

Mittausmenetelmät jakautuvat kenttä- ja laboratoriotapoihin. Kentällä käytetään erilaisia ilmaisimia ja sensoreita, kuten elektrokemiaan perustuvia antureita useille kaasuille sekä NDIR-sensoreita hiilidioksidille ja muihin kaasuihin. Laboratoriossa pitoisuuksia voidaan määrittää tarkemmin gaasugraduoinnilla, kaasukromatografiolla (GC) ja massaspektrometrialla (GC-MS), tai FTIR-spektroskopialla. Näytteiden ottaminen ja käsittely riippuu valitusta menetelmästä.

Kaasupitoisuuksilla on keskeinen merkitys ilmanlaadussa, turvallisuudessa ja prosessikontrollissa. Esimerkiksi korkeammat CO2-pitoisuudet voivat viitata huonoon ilmanvaihtoon ja heikentää kognitiivisia suorituskykyä, kun taas pienet pitoisuudet myrkyllisiä tai reaktiivisia kaasuja voivat vaarantaa terveyden. Pitoisuudet ilmoitetaan usein ppm-, ppb- tai vol% -muodossa, ja tulkinta vaatii usein kontekstin, kuten paineen ja lämpötilan sekä seoksen kokonaispitoisuuden huomioon ottamisen.

Tulkinnassa noudatetaan usein alan standardeja sekä ohjeellisia tai lainsäädännöllisiä rajaarvoja (OEL/PEL), jotka ohjaavat toimia kuten ilmanvaihdon parantamista tai suojavarusteiden käyttöönottoa.