Jätteenhallintalainsäädäntö

Jätteenhallintalainsäädäntö viittaa oikeudellisiin säännöksiin ja määräyksiin, jotka ohjaavat jätteen tuottamista, keräämistä, kuljetusta, käsittelyä ja loppusijoitusta. Tämän lainsäädännön ensisijaisena tavoitteena on suojella ihmisten terveyttä ja ympäristöä jätteen haitallisilta vaikutuksilta. Se pyrkii myös edistämään jätteen resurssina hyödyntämistä ja kiertotaloutta.

Lainsäädäntö kattaa usein jätteen hierarkian, joka asettaa etusijalle jätteen synnyn ehkäisyn, jota seuraavat uudelleenkäyttö, kierrätys, muu hyödyntäminen (esimerkiksi energiaksi muuttaminen) ja viimeisenä loppusijoitus kaatopaikalle. Yleisiä säännöksiä ovat jäteverot, tuottajavastuu, jätehuoltosuunnitelmien vaatimukset ja erilliskeräysvelvoitteet tietyille jätejakeille, kuten biojätteelle ja pakkausjätteelle.

Lisäksi lainsäädäntö voi sisältää erityissäännöksiä vaarallisille jätteille, sähkö- ja elektroniikkaromulle, paristoille ja akuille sekä ajoneuvojen romutukselle. Se määrittelee myös toimijoiden vastuut, kuten jätteen haltijan, jätteenkuljettajan ja jätehuoltolaitoksen, sekä valvonnan ja sanktioiden mekanismit. EU:n jäsenvaltioissa jätteenhallintalainsäädäntö perustuu usein EU:n direktiiveihin, kuten jätepuitedirektiiviin, jotka jäsenvaltioiden on sisällytettävä kansalliseen lainsäädäntöönsä.