Juottomenetelmät

Juottomenetelmät viittaavat erilaisiin tekniikoihin, joita käytetään metallisten osien liittämiseen toisiinsa sulattamalla juotetta. Juote on metalliseos, jonka sulamispiste on alhaisempi kuin liitettävien osien. Yleisin juotosmuoto on tina-lyijyseos, mutta ympäristösyistä lyijyttömiä juotteja käytetään yhä enemmän. Juottaminen on yleistä elektroniikassa piirilevyjen komponenttien kiinnittämiseksi, mutta sitä käytetään myös putkistojen, korujen ja muiden metallirakenteiden valmistuksessa.

Perinteisessä käsin juottamisessa käytetään juotoskolvia, joka kuumentaa juotteen sulamaan ja virtaamaan liitettävien pintojen välille kapillaarivoiman avulla. Puhdistus ja oikeanlainen fluksin käyttö ovat tärkeitä hyvän ja kestävän juotteen varmistamiseksi. Fluksi poistaa oksidikerrokset liitettäviltä pinnoilta ja estää niiden muodostumista kuumennuksen aikana.

Muita juottomenetelmiä ovat esimerkiksi kaasupolttimella juottaminen, joka soveltuu suurempien kappaleiden ja putkistojen liittämiseen, sekä induktiivinen juottaminen, jossa sähkömagneettista induktiota hyödynnetään nopeaan ja tehokkaaseen kuumennukseen. Automaattisissa juotoslinjoissa käytetään usein aaltojuotinta, jossa sulatettu juote virtaa aaltoina ja liittää komponentit piirilevyyn. Massa-juottaminen, kuten reflow-juottaminen, on yleistä elektroniikkateollisuudessa, ja siinä juotetahna levitetään piirilevylle ja komponentit painetaan sen päälle, minkä jälkeen koko kokoonpano kuumennetaan uunissa juotteen sulattamiseksi. Valinta juottomenetelmän välillä riippuu liitettävien materiaalien tyypistä, osien koosta, vaaditusta tarkkuudesta ja tuotannon volyymista.