Itsepölyttyviä

Itsepölyttyviä (self-pollinating) viherkasveja ja kukkivia kasveja kutsutaan itsepölyttyviksi, koska niiden siitepöly siirtyy emikukasta hedekukkaan samassa kukassa tai samassa yksilössä. Tämä erottaa ne risteytyspölyttyviksi kasveista, joissa siitepöly siirtyy eri yksilön kukasta. Itsepölyttyminen on yleistä monilla kasvilajeilla, erityisesti niillä, jotka ovat sopeutuneet elämään eristyneissä tai stabiileissa ympäristöissä.

Itsepölyttymisen etuna on tehokkuus: se varmistaa siementen muodostumisen ilman ulkoisia pölyttäjiä, kuten hyönteisiä tai tuulta. Tämä on tärkeää kasveille, jotka kasvavat paikoissa, joissa pölyttäjiä on vähän tai joissa pölyttäjät eivät ole riittävän aktiivisia. Itsepölyttyminen voi kuitenkin vähentää geenien vaihtelua, mikä saattaa tehostaa mutaatioiden vaikutuksia ja heikentää lajin sopeutumiskykyä muuttuviin olosuhteisiin.

Itsepölyttymistä esiintyy monilla viljelykasveilla, kuten ohra, vehnä ja herne. Monet puutarhakasvit, kuten tomaatti ja paprika, ovat myös itsepölyttyviä. Joissakin tapauksissa kasvit voivat vaihdella itsepölyttymisen ja risteytyspölyttymisen välillä riippuen kasvin kehitysvaiheesta tai ympäristötekijöistä. Esimerkiksi joitakin kukkia voi pölyttää sekä itsensä että ulkopuoliset pölyttäjät, mikä lisää geenien vaihtelua.

Itsepölyttyminen on tärkeä tekijä myös kasvien jalostuksessa, sillä se helpottaa haluttujen ominaisuuksien säilyttämistä seuraaville sukupolville. Kasvitieteessä ja viljelykasvien tutkimuksessa itsepölyttymistä hyödynnetään usein geenien puhdistamiseen ja uusien lajikkeiden kehittämiseen.