Isäntäeliöiden

Isäntäeliöt ovat loisten elinkaaren kannalta olennaisia organismeja, joissa loiset voivat kehittyä, lisääntyä tai siirtyä seuraavaan isäntään. Ne voivat olla sekä selkärankaisia että selkärangattomia, ja ne tarjoavat loiselle tilaa ravintoa, elinalaa ja yleensä suojan kehitykselle. Elinkaaren riippuvuus isäntäeliöistä selittää, miksi loiset ovat usein sidoksissa tiettyihin lajeihin ja ekosysteemeihin, sekä miksi isäntien ympäristö ja käyttäytyminen vaikuttavat tartuntoihin.

Pääisäntä (definitive host) on isäntä, jossa loinen saavuttaa täyden kehitysvaiheen ja useimmiten lisääntyy. Väliasäntä (intermediate host) toimii kehitysvaiheiden välissä; loinen kasvaa tai monistuu tässä isännässä, mutta ei välttämättä saa aikaan sukua. Parateneettinen isäntä (paratenic atau transport host) toimii väliaikaisena kuljetuspaikkana, jossa loinen ei kehity välttämättä lainkaan, vaan siirtää itsensä seuraavaan isäntään. Isäntätyypit vaihtelevat lajikohtaisesti, ja useat loiset voivat käyttää useaa isäntätyyppiä elinkaarensa aikana.

Esimerkkejä: Plasmodium-loiset ja maansa malariaa levittävä Anopheles-mosquito – ihmiset toimivat väliasäähteenä elinkaaren vaiheissa, mutta moskiitta on pääisäntä, jossa loinen suorittaa sukupuolisen lisääntymisensä. Taenia solium -lajin tapauksessa ihmiset ovat pääisäntiä aikuisen loisen kantajina, ja siksi väliasäntä on sika, jossa loisen larvat kehittyvät. Toxoplasma gondii taas käyttää kissoja lopullisina isäntyineen, kun taas monet muut eläimet sekä ihmiset voivat toimia väliasäntinä. Yhteenvetona isäntäeliöiden tunteminen on keskeistä loistautien epidemiologian, diagnostiikan ja hallinnan kannalta.