Istuvuusvirheitä

Istuvuusvirheitä ovat virheellisiä päättelyjä, joissa premissit eivät ole relevantteja tai riittäviä tukemaan johtopäätöstä. Niiden tarkoituksena on vaikuttaa kuulijaan sekä harhauttaa arvostelukykyä, vaikka väitteen totuus ei välttämättä seuraa premissien perusteella. Istuvuusvirheitä voidaan käyttää sekä arkipäiväisessä keskustelussa että julkisessa argumentaatiota.

Yleisimmät istuvuusvirheet ovat muun muassa:

- Ad hominem -hyökkäys: kritiikki kohdistuu tekijään tai hänen motiiveihinsa sen sijaan, että käsiteltäisiin väitettä. Esim. ”Et voi olla oikeassa, koska et ole tehnyt alalla.”

- Ad populum (yleisön mielipiteeseen vetoaminen): väite hyväksytään, koska suuri joukko niin uskoo. Esim. ”Kaikki niin tekevät, joten se on oikein.”

- Auktoriteettiin vetoaminen: väitetään totuutta, koska joku kuuluisa tai auktoriteetti sanoo niin, ilman että asiasta on riittävästi todistetta tai asiayhteyttä.

- Pelotteeseen vetoaminen: pelon lietsominen tai uhkailu sen sijaan, että esitetään relevantteja todisteita.

- Red herring (harhauttava aiheenvaihtelu): keskustelu siirretään epäolennaiseen aiheeseen, joka on helpompi katsoa, mutta ei ole relevantti alkuperäiseen kysymykseen nähden.

- Non sequitur: johtopäätös ei seuraa premisseistä; esimerkki on väite, jossa mainittu ominaisuus ei tue väitettävää lopputulosta.

- Perinteeseen vetoaminen: väitetään, että jokin on oikea, koska se on ollut osa perinnettä, vaikkei yhteyttä loogisesti osoitettaisi.

Näiden virheiden tunnistaminen auttaa analysoimaan argumentteja kriittisesti. Kun arvioi istuvuusvirheitä, kannattaa kysyä, miten premissit todella tukevat johtopäätöstä ja ovatko ne relevantteja, riittäviä ja luotettavia.