Inflaatiotavoitteiden

Inflaatiotavoitteiden käsite viittaa keskuspankin julkisesti ilmoittamaan inflaatiotavoitteeseen, jonka tarkoituksena on pitää hintakehitys vakaana ja tukea talouskasvua. Tavoitteet auttavat ankkuroimaan hintojen odotuksia ja lisäävät rahapolitiikan ennustettavuutta sekä luottamusta rahajärjestelmään. Ne muodostavat pohjan keskuspankin toiminnalle ja kommunikaatiolle sekä ohjaavat päätöksentekoa pitkällä aikavälillä.

Tavoitteet asetetaan yleensä numeerisesti ja ne mitataan tiettyä hintojen indeksiä käyttäen, useimmiten kuluttajahintaindeksiä (CPI) tai joidenkin maiden tapauksessa PCE-indeksiä. Tyypillinen tavoite on noin 2 prosenttia vuodessa keskipitkällä aikavälillä, ja monissa järjestelmiss tavoitteesta on määritelty symmetria: sekä alhaisten että korkeiden inflaatioiden poikkeamat pyritään palauttamaan suunnitellulle tasolle. Tavoite määritellään suhteessa ajanjaksoon, jolla keskuspankki katsoo pystyvänsä palauttamaan inflaation tavoitteelleen.

Inflaatiotavoitteet ohjaavat rahapoliittisia toimia ja niiden viestintää. Keskeisin väline on ohjauskorko, jolla pyritään vaikuttamaan talouden kysyntään ja hintojen nousuun tai laskuun. Tarvittaessa käytetään myös tulevan viestinnän (forward guidance) ja muiden rahapoliittisten keinojen yhdistelmää sekä tarvittaessa toimia vakauden edistämiseksi. Riippumaton keskuspankki vastaa tavoitteiden saavuttamisesta ja raportoi tuloksista.

Inflaatiotavoitteet yleistyivät 1990-luvulla ja ovat siten nykyisin keskeinen osa monien maiden rahapolitiikkaa. Esimerkiksi euroa käytettäessä euroalueen keskuspankki toimii tavoitteensa mukaisesti “lähellä 2%” -asetelman puitteissa keskipitkällä aikavälillä, yhdistäen tavanomaisen läpinäkyvyyden ja tilivelvollisuuden. Joissakin maissa poikkeusjärjestelyt huomioivat tuotantokyvyn, ulkoiset shokit tai muunlaiset erityistilanteet, mutta perusperiaatteena säilyy selkeä ja julkisesti ilmoitettu inflaatiotavoite.