Impuriteetit

Impuriteetit tarkoittavat aineita, joita on läsnä tuotteessa tai materiaalissa, mutta joita ei haluta tai jotka eivät ole kyseisen tuotteen tarkoituksellinen osa. Ne voivat vaikuttaa ominaisuuksiin, turvallisuuteen, laatutasoon ja arvoon. Impuriteetit voivat olla peräisin raaka-aineista, prosessista, käsittelystä tai säilytyksestä, ja niiden läsnäolo sekä määrä on usein riippuvainen käyttökontekstista.

Lähteiden mukaan impuriteetit jaotellaan esimerkiksi alkuperän mukaan: prosessi- tai reaktiotuotteiden sivutuotteet sekä lähdeaineiden ja reagenttien jäämät; lisäksi jotkut impuriteetit ovat tarkoituksellisesti lisättyjä (dopantit), esimerkiksi puolijohteissa, joissa ne muokkaavat ominaisuuksia. Elintarvikkeissa, farmaseuttisissa valmisteissa, metalliseoksissa ja elektroniikassa impuriteetit voivat vaikuttaa lujuuteen, johtavuuteen, makuun, turvallisuuteen tai vakauteen.

Merkitys vaihtelee sovelluksesta riippuen. Farmaseuttisissa valmisteissa impuriteettien tunnistus ja määritys on kriittistä turvallisuuden ja laadun takaamiseksi; ICH-ohjeistukset (esim. Q3A, Q3B, Q3C) säätelevät epäpuhtauksien rajoja ja raportointia. Metallurgiassa ja elektroniikassa epäpuhtaudet voivat heikentää mekaanisia ominaisuuksia tai sähköistä suorituskykyä. Elintarvikkeissa ja elintarvikkeiden lisäaineissa impuriteetit voivat muodostaa terveydellisiä riskejä.

Mittaus ja hallinta perustuvat analyyttisiin menetelmiin kuten nestekromatografia (HPLC), kaasukromatografia (GC), massaspektrometria ja induktiivisesti syövytetty magnetinen propuskaita (ICP-MS). Puhtauden parantaminen tapahtuu puhdistusvaiheilla, kuten suodatus, kiteytys, tislaus, pesu, käsittely ja uuttopuhdistus prosessi- ja laadunvalvontamenettelyin.