Ilmiötutkielmassa

Ilmiötutkielmassa on kyse tieteellisestä, aiheeseen keskittyvästä kirjoitelmasta, jossa tutkitaan jokin luonnonilmiö tai tekninen ilmiö sekä sen toimintaa, syitä ja vaikutuksia. Tutkielman tavoitteena on osoittaa itsenäinen tiedonhaku, kriittinen arviointi sekä kyky esittää looginen, todennettavissa oleva selitys ilmiöstä. Ilmiötutkielma on yleinen osa toisen asteen koulutusta ja sitä käytetään myös joissakin korkeakoulujen opintojaksoissa.

Rakenne ja työskentelytapa: ilmiötutkielma sisältää tavallisesti otsikon, tiivistelmän sekä johdannon, jossa esitellään ilmiö ja tutkimuskysymykset. Seuraavat osiot käsittelevät taustateoriaa, menetelmiä, tuloksia ja niiden keskustelua sekä johtopäätökset. Loppuun tulevat lähteet ja mahdolliset liitteet. Tutkielma voidaan laatia yksin tai pienryhmissä, riippuen ohjeistuksesta.

Menetelmät voivat vaihdella: kokeellinen tutkimus, havainnointi, simulointi, laskennallinen analyysi tai kirjallisuuskatsaus. Aineisto voi olla omaa mittaustietoa, havaintoja tai aiempien tutkimusten tieto. Tulokset esitetään selkeästi kuvin, taulukoin tai tekstinä, ja niiden perusteella vedetään johtopäätökset ilmiön toiminnasta.

Arvioinnissa painotetaan tutkimuskysymyksen selkeyttä, menetelmien soveltuvuutta, datan käsittelyä, kriittistä tulkintaa ja kykyä peilata tuloksia ilmiön taustaoletuksiin sekä rajoitteisiin. Lähdeviitteiden oikeellisuus, kielenhuolto sekä rakenteellinen selkeys vaikuttavat lopulliseen arvosanaan.

Esimerkkejä aiheista ovat fysiikan, kemian ja biologian ilmiöt sekä ympäristöön liittyvät teemat: valo ja linssit, kiehuminen ja painevaikutukset, sekä sään vaikutus kasvien kasvuun. Ilmiötutkielmassa korostuu tutkimusotteiden monipuolisuus ja eettisyys; tekijän on noudatettava sovittuja viittauskäytäntöjä ja pitää huolta tiedonlähteiden luotettavuudesta.