Ilmanvaihtotaso

Ilmanvaihtotaso, ilmaisun ilmaisu ilmanvaihdon vaihtuvuuden tai vaihtuvuusnopeuden, kuvaa sitä, kuinka paljon ulkoilmaa tuodaan tilaan ja korvataan sisäilmalla ajassa. Yleisimmin sitä mitataan ilman tilavuusvirralla (m3/h) tai ilmanvaihdon vaihtuvuudella, eli ilmavirta suhteessa tilavuuteen (h^-1, ACH). Joissakin yhteyksissä käytetään per henkilö mitattavaa ilmavirtaa (L/s henkilöä).

Ilmanvaihtotason suunnittelussa tilan tilavuus V on keskeinen tekijä, sillä volumetrinen virta Q ja tilavuus ovat yhteydessä toisiinsa kaavalla Q = n × V, jossa n on ilmanvaihdon vaihtuvuudet. Tilojen käyttötarkoitus sekä oleskelun määrä vaikuttavat tavoiteltavaan ilmanvaihtotason arvoon. Liian pieni ilmanvaihto heikentää sisäilman laatua, kun taas liian suuri ilmanvaihto lisää energiankulutusta.

Mittaaminen ja arviointi voidaan tehdä useilla tavoilla. Yksinkertaisena lähestymistapana käytetään CO2- tai tracer-gas menetelmiä sekä tilan ilmanvaihdon mittausdataa rakennuksen automaatiosta. Myös ilmanvuotojen osuus (infiltraatio) vaikuttaa kokonaisilmavirtaan, joten tarkat arviot voivat edellyttää erikoismittauksia.

Merkittäviä syitä ilmanvaihtotason säätämiseen ovat sisäilman laatu, kosteustasapaino ja energiatehokkuus. Kasvatettu ilmanvaihto parantaa ilmanlaatua ja tilojen viihtyvyyttä, mutta nostaa energiakustannuksia. Suositellut arvot vaihtelevat tilan mukaan: asuinrakennuksissa tyypillisesti noin 0,3–0,6 h^-1, toimistoissa noin 0,5–1,0 h^-1, ja erityistiloissa (esim. terveydenhuolto) enemmän, usein useita h^-1. Kansainväliset standardit kuten EN 16798 antavat kehyksen ilmanvaihdon suunnittelulle ja ylläpidolle, ja Suomessa käytännöt sijoittuvat näiden ohjeiden sekä paikallisten rakennusmääräysten piiriin.