Ikkelineariteter

Ikkilineariteter on suomalaisessa kirjallisuudentutkimuksessa käytetty termi, jolla viitataan tietynlaiseen kerronnalliseen tekniikkaan, jossa tila ja aika näytetään ikkunamaisen kehyksen läpi. Termi perustuu sekä visuaaliseen kuvastukseen että tekstuaaliseen rakenteeseen, jossa useita näkökulmia tai aikatasoja vuorottelevat ja toistuvat. Ikkilineariteter voidaan nähdä keinona korostaa tilan rajojen ja katseen vaikutusta merkityksen muodostumiseen.

Teknisenä ominaisuutena tekniikka rakentuu toistuvien motiivien, kehyksien ja rajojen hämärtämisen sekä monen näkökulman fragmentaarisella yhdistämisellä. Tekstissä voidaan siirtää katseen tai narratiivin “linssejä” useisiin tiloihin, tilanteisiin tai ajankohtiin, jolloin sama tapahtuma tai teema tarkastellaan erilaisista kuvailu- ja näkökulmapisteistä. Kehyksellisyys – ikkunat, ovet, näytöt – sekä reflektoivat viittaukset vahvistavat lukijan kokemusta monitulkinnaisesta tilan ja ajan verkosta.

Käsite on noussut esille erityisesti 2010-luvun lopulta 2020-luvulle suomalaisessa proosa- ja runouskirjallisuudessa sekä siihen liittyvässä media- ja kirjallisuustutkimuksessa. Se on keskustellut relationistisesti metafiktioon, polyfoniin ja ekphrasikseen, mutta kuten monetkin kokeelliset ilmiöt, sitä tarkastellaan edelleen lähinnä kuvailevana käsitteenä. Pääargumentteina on tarjota työkaluna ymmärtää, miten lukijan kokemus tilan, katseen ja ajan monimutkaisista vuorovaikutuksista muodostuu.

Lähentyvät käsitteet mukaan lukien metafiktio, monikerronisuus ja ekphrasis tarjoavat kontekstin, jossa ikilineariteter voidaan sijoittaa osaksi nykylukemisen kokeellista kenttää.