IUPACsääntöjä

IUPAC-sääntöjä ovat maailmanlaajuisesti hyväksytyt ohjeet kemiallisten yhdisteiden nimeämiseen. Ne on laatinut Kansainvälinen puhtaan ja sovellettun kemian liitto (IUPAC) ja niiden tavoitteena on tarjota systemaattisia, yksiselitteisiä nimiä, joilla sama yhdiste voidaan tunnistaa riippumatta kielestä tai kontekstista. Sääntöjä sovelletaan sekä orgaaniseen että epäorgaaniseen nomenklatuuriin, ja ne ohjaavat sekä koulutusta että tieteellistä viestintää.

Nomenklatuurin sääntöihin kuuluvat erilaiset lähestymistavat nimeämiseen riippuen yhdisteen luonteesta. Organisen kemian alueella korostuvat substitutiivinimien muodostaminen, pitkäketjuisiin tai ringkomponentteihin perustuva pääketju, sekä toiminnallisten ryhmien korostaminen ja tyypilliset päätteet. Lisäksi kuvataan stereokemian merkintätavat (esim. E/Z-, R/S-deskriptorit). Epäorgaanisessa kemiassa huomioidaan hapetusluvut, koordinaatio- ja hapetustilanteet sekä ioniyhdisteiden nimeäminen.

Sääntöjä päivitetään säännöllisesti, ja IUPAC julkaisee niihin liittyviä ohjeistuksia eri julkaisuissa. Tunnetuimpia ovat esimerkiksi Blue Book -organisen nomenklatuurin suositukset sekä Red Book -epäorgaanisen nomenklatuurin suositukset. Yleisesti käytössä ovat myös “preferred IUPAC names” (PIN), jotka ohjaavat tieteellisessä tekstissä ensisijaisesti käytettävää nimeä. PIN:in ja muiden ohjeiden tarkoituksena on harmonisoida nimet globaalisti, mikä helpottaa tiedonvaihtoa ja tiedeyhteisön keskinäistä ymmärrystä.

Esimerkki PIN-nimestä: vesimolekyylin yleisesti tunnetun nimen lisäksi PIN on oxidane. Tämä heijastaa pyrkimystä eriyttää triviaalin ja systeemisen nomenklatuurin tasoja.