Hyytymisriski

Hyytymisriski tarkoittaa yksilön todennäköisyyttä muodostua epänormaaliksi veren hyytymistekijöiden toiminnan seurauksena verisuonissa. Hyytyminen on normaali osa verenvuodon tyrehdyttämistä, mutta liiallisena tai vääriin tilanteisiin menevänä se voi johtaa verihyytymiin, kuten laskimorunkoon (syvä laskimotukos, DVT) tai keuhkoveritulppaan (PE), sekä joissain tapauksissa valtimoiden tukoksiin. Hyytymisriski vaihtelee yksilöllisesti ja siihen vaikuttavat sekä perinnölliset tekijät että ympäristötekijät sekä tilapäiset tilanteet.

Perinnölliset ja hankitut tekijät voivat lisätä riskiä. Hankittuja riskitekijöitä ovat esimerkiksi kirurgiset toimenpiteet, pitkäaikainen liikkumattomuus, vakava sairaus, infektiot, raskauden ja synnytyksen aikaiset muutokset, sekä hormonaalinen ehkäisy tai hormonaalinen hoito. Paino, ikä, tupakointi, suvussa esiintyvät hyytymisriskit sekä krooniset sairaudet kuten syöpä tai autoimmuunivatsat voivat myös lisätä riskiä. Joillakin ihmisillä on perinnöllisiä hyytymishäiriöitä, kuten tekijä V Leiden tai prothrombin-mutaatio, sekä harvinaisia proteiinien C- ja S-kadon tai antitrombiini puutteita, joita kutsutaan trombofilioiksi.

Arviointi ja ehkäisy ovat keskeisiä. Hyytymisriskin mittaamiseen käytetään sekä peri- että akuutin hoidon yhteydessä riskilaskureita (esimerkiksi kirurgisessa potilaassa Caprini-riski, sisätaudissa Padua- tai muut vastaavat työkalut). Riskin tunnistaminen ohjaa tromboprofilaksian toteutusta: toiminta voi sisältää mekaanisia keinoja kuten kompressio- tai impulssipainehoitoa sekä farmakologista profylaksiaa, esimerkiksi inhalaatiosta riippumattoman verenohennuksen lääkkeitä lääkärin ohjeiden mukaan. Hyytymisriskin hallinta on tärkeää potilasturvallisuuden ja komplikaatioiden vähentämisen kannalta, erityisesti leikkausten, synnytyksen ja vakavien sairauksien yhteydessä.