Herätysliikkeet

Herätysliikkeet ovat suomalaiseen luterilaiseen kristillisyyteen liittyviä herätyssuuntausten ryhmiä, jotka ovat syntyneet 1800-luvulla pietistisen perinteen vaikutuksesta. Niiden keskeisiä piirteitä ovat uskonnon henkilökohtaisen kokemuksen korostaminen, raamatunopiskelu, rukous sekä arjen kristillisen elämän harras ylläpitäminen. Todistustyö, lähetystyö ja usein yhteisöllinen huolenpito ovat liikkeille tyypillisiä toimintamuotoja. Liikkeet ovat syntyneet sekä seurakuntien sisäiseksi toiminnaksi että itsenäisiksi yhteisöiksi, ja niillä on ollut tärkeä asema opetuksessa, nuorisotyössä sekä sosiaalisessa toiminnassa.

Laestadiolaisuus on yksi tunnetuimmista herätysliikkeistä Suomessa. Se sai alkunsa 1840-luvulla Lapin ja Pohjanmaan alueilla pastorin Lars Levi Laestadiuksen oppeihin perustuen ja levisi myöhemmin useille alueille. Muita herätysliikkeiden aaltoja syntyi 1800- ja 1900-luvuilla, ja ryhmistä osa on pysynyt Evankelis-luterilaisen kirkon piirissä, kun taas toiset ovat muodostaneet omia seurakuntia tai yhteisöjä. Liikkeiden rakenteet vaihtelevat: osa toimii seurakuntien sisäisesti, toiset ovat itsenäisiä ryhmiä tai siiloja, ja niillä on usein omat painotuksensa hurskaudessa, kasvatuksessa ja yhteisöllisyydessä.

Herätysliikkeiden vaikutus näkyy sekä kirkollisessa elämässä että laajemmin yhteiskunnallisessa keskustelussa. Ne ovat vaikuttaneet koulutukseen, lähetystyöhön ja moraalisten sekä kulttuuristen arvojen muotoutumiseen. Nykyisin liikkeet ovat monimuotoisia: ne ilmentävät erilaisia hengellisiä perinteitä sekä ylläpitävät identiteettiään seurakuntien, yhdistysten ja julkaisu- sekä viestintäkanavien kautta.