Heijastuvuutta

Heijastuvuus, tai heijastuvuusarvo, tarkoittaa valon tai muun säteilyn heijastuvan osan suhdetta siihen kohdistuneeseen säteilyyn. Se määrää, kuinka suuri osa valosta palautuu pinnasta. Heijastuvuus voidaan määritellä tietyllä aallonpituudella ja tietyssä geometrisessa asettelussa, ja se on yleensä riippuvainen sekä pinnan ominaisuuksista että valon spektristä. Pinnan ominaisuudet voivat aiheuttaa sekä diffuseja että spekulaarisia heijastumia.

Pinnan heijastuvuutta kuvataan usein erottamalla diffusioiva (diffuse) ja spekularinen (kromi- tai kiiltävyys) heijastus. Diffuusi heijastuvuus on suunnasta riippumaton tai vähän riippuvainen katselukulmasta ja vastaa tasaisempaa valaistusta, kun taas spekulaarinen heijastus on voimakkaasti suunnattu ja riippuu geometrisista tekijöistä. Luonnollisesti todelliset pinnat ovat usein näiden kahden yhdistelmä. Lisäksi käytetään BRDF:tä (bidirectional reflectance distribution function) kuvaamaan heijastumista eri tulokulmien ja katselukulmien mukaan. Albedo tarkoittaa pinnan kokonaisheijastuvuutta koko spektrin ja valaistuksen yli ja on yleisesti käytetty makroominaisuus.

Mittaaminen ja yksiköt: Heijastuvuus on suhteellinen, ilmaistaan yleensä ilman yksikköä 0–1 (tai prosentteina). Spektrifunktio kuvaa heijastuvuutta eri aallonpituuksilla. Tavallisia mittausmenetelmiä ovat spektrofotometrit ja goniometrit, joita käytetään sekä laboratorio- että kenttäolosuhteissa. Valitut arvot riippuvat pinnan koostumuksesta, tekstuurista, väreistä sekä valon spektristä.

Sovellukset: Heijastuvuutta hyödynnetään muun muassa arkkitehtuurissa ja rakennussuunnittelussa, aurinkopaneelien tehokkuuden arvioinnissa, värinhallinnassa sekä tietoteknisten kuvien ja animaatioiden realistisessa renderöinnissä. Tuntemalla pinnan heijastuvuuden voidaan ennustaa valaistuksen ja näkyvyyden ominaisuuksia tarkemmin.