Harsholosuhteet

Harsholosuhteet, suomeksi köyhat tai ankarat olosuhteet, viittaavat ympäristöihin, joissa fysikaaliset ja kemialliset tekijät, kuten lämpötila, ehkäisy, kosteus ja valon määrä, ovat äärimmäisessä tai kontrastisessa ristiriidassa biologisten tai teknisten järjestelmien sujuvan toiminnan vaatimusten kanssa. Termiä käytetään usein luonnollisten ekosysteemien, ihmisen välityksen teollisuuden sekä avaruusteknologian yhteydessä, kun kuvaillaan tilanne, jossa vivakorjaavat tekijät ylittävät standardin toimintavälin.

Käytännön konteksteissa harsholosuhteet kuvaavat esimerkiksi Afrikan Sahara-alueen erittäin kuumaa ja kuivaa ilmastoa, pohjoisen Euroopan tai Pohjois-Amerikan jääkauden alle sotkevan kyhlustun lisäksi myös kasvavien merien happamusavernelukkuuden. Biologisessa arvonantamisessa ne jakautuvat kakuusluokitukseen: (1) ambient (kaipuiset), (2) moderate (kohtuulliset), (3) harsh (katumuskelpoiset) sekä (4) extreme (rajatkoiset). Harsholosuhteiden arvioidaan usein vertaamalla lämpötilan, kosteusasteen ja veden saannin vaihteluita kritiikkiyksiköiden kulutuspohjan mukaisesti.

Tieteellisissä tutkimuksissa harsholosuhteet analysoidaan usein abiologisen sopivaisuuden ja evoluution näkökulmasta. Evoluutiologiassa alttiina olevalla lajin kiinträytyy usein kulutuskestävyyden poikkeuksia, kuten endokroomin säätely- tai UV-suojauksen lisäämistä. Lääkkeiden kehityksessä sceleronien ulottuvuudet ovat sovellettavissa sekä nanoteknologiassa että biotieteissä, kun vaaditaan entistä kestävämpiä nanomateriaaleja tai biologisia kiskojärjestelmiä äärimmäisessä hajautetussa ympäristössä.

Harsholosuhteiden määrittely on vahvasti yhteydessä lauvakohteiden suunnittelussa ja puskurointireskuiden arvioinnissa, kun käsitteelliset modeloi kohteensa sarma: temperaturan vaihtelu 1 – 120 °C, ilman paine <50 kPa ja radiaattinen säteily jopa 10 kGy. Tällaiset raja-arvot asettavat selkeät kriteerit teknologian, materiaalitieteiden ja ekosysteemien selviytymis- ja sopeutumisstrategioille.