Hapetusmenetelmien

Hapetusmenetelmät, eli hapetusprosessit, ovat kemiallisia reaktioita, joissa aine luovuttaa elektroneja. Yleisemmin hapetus määritellään myös prosessiksi, jossa aineen hapetusluku kasvaa. Vastakohtana on pelkistys, jossa aine vastaanottaa elektroneja tai sen hapetusluku pienenee. Yhdessä nämä muodostavat redoksireaktion.

Hapetusta esiintyy monissa luonnollisissa ja teollisissa prosesseissa. Esimerkiksi metallien ruostuminen on hapettumisreaktio, jossa rauta reagoi hapen kanssa muodostaen rautaoksidia. Polttaminen on toinen arkipäiväinen esimerkki, jossa polttoaine reagoi nopeasti hapen kanssa tuottaen lämpöä ja valoa. Myös orgaanisten molekyylien hajoaminen soluissa, kuten glukoosin hapettuminen, on keskeistä energian vapauttamiseksi elintoiminnoissa.

Teollisesti hapetusmenetelmiä käytetään laajasti. Esimerkiksi ammoniakin hapetus typpihapoksi on tärkeä osa lannoitteiden valmistusta. Orgaanisten yhdisteiden hapettamisella tuotetaan monia tärkeitä kemikaaleja, kuten etikkahappoa ja fenolia. Happipitoisia reaktioita käytetään myös jäteveden puhdistuksessa ja metallien valmistuksessa. Erilaisia hapettimia, kuten happea, vetyperoksidia, otsonia tai erilaisia metalli-ioneja, käytetään valitun reaktion ja tuotteen mukaan. Hapetusmenetelmien valinnassa otetaan huomioon tehokkuus, selektiivisyys, ympäristövaikutukset ja taloudellisuus.