Hapettuneisuus

Hapettuneisuus, eli hapettuminen, tarkoittaa aineen taipumusta luovuttaa elektroneja tai joutua hapettuneempaan tilaan kemiallisessa reaktiossa. Käytännössä hapettuneisuus kuvaa aineen oksidointitilaa sekä sitä, miten todennäköisesti se reagoi hapen tai muiden oksidanttien kanssa. Hapettuminen on yleinen osa monia kemiallisia ja biologisia prosesseja.

Redoksireaktioissa hapettunut aine antaa elektroneja ja pelkistynyt aine vastaanottaa niitä. Hapettuneisuus ja pelkistäminen ovat vastakohtia. Hapettuneisuutta voidaan arvioida oksidointitilana (oxidation state) tai redox-potentiaalina. Esimerkkejä ovat Fe2+ → Fe3+ sekä Cu+ → Cu2+, joissa aine pitää yllä pienemmän tai suuremman oksidointitilan muutosta.

Käytännön merkitys esiintyy useilla aloilla. Metallien hapettuminen johtaa korroosioon ja rakennemuutoksiin, kun taas elintarvikkeissa rasvojen hapettuminen voi heikentää laatua ja turvallisuutta. Biologiassa hapetus- ja pelkistysreaktioilla tuotetaan energia solujemme elektromitoijina, mutta liiallinen hapettuminen voi aiheuttaa soluvaurioita oksidatiivisen stressin seurauksena.

Hapetuneisuutta mitataan ja kuvataan useilla tavoilla. Redox-potentiaali (Eh) kertoo, kuinka helposti aine soveltuu hapettumaan tai pelkistymään. Oksidointitilan numeroiden lisäksi käytetään menetelmiä kuten elektrodiagnostiikka ja spektroskopia. Elintarvikkeissa hapetuneisuutta seurataan esimerkiksi rasvojen hapetusprosesseista ja lipidien hapetusarvoista.

Hapettuneisuuden hallinta perustuu antioksidantteihin, suojaukseen valolta ja lämmöltä sekä pienempiin altistumisen kytkentöihin, jotta kontrolloidaan oksidatiivisia prosesseja.