Hapenkulkuun

Hapenkulkuun tarkoitetaan hapen siirtämistä keuhkoista verenkierron kautta kudoksiin sekä hiilidioksidin poistumista kudoksista keuhkoihin. Tämä prosessi turvaa solujen energiantuotannon ja hapenkulutuksen sekä ylläpitää kudoksien hapetusta elintoimintojen tarpeisiin.

Keskeiset mekanismit ovat: suurin osa hapesta kulkee hemoglobiinin sitomana punasolujen sisällä muodostaen oxyhemoglobiinia; osa hapesta liukenee plasmassa. Happea siirtyy alveolien ja kapillaarien välisessä diffuusion kautta: keuhkojen korkea alveolaarinen pO2 mahdollistaa hapen siirtymisen vereen, ja veren kiertäessä kudoksiin tapahtuu hapen vapautuminen, kun pO2 laskee ja CO2 sekä PROT-olosuhteet muuttuvat.

Hapenkulun säätelyyn vaikuttavat useat tekijät, kuten pH, CO2-pitoisuus, lämpötila ja 2,3-bisfosfoglytaatti (2,3-BPG). Bohrin vaikutus kuvaa tilannetta, jossa alhaisempi pH ja korkeampi CO2 vähentävät hemoglobiinin affiniteettia hapelle, tehostaen hapen vapautumista kudoksiin. 2,3-BPG puolestaan vähentää hapen affiniteettia, mikä helpottaa hapen siirtymistä kudoksiin erityisesti hapenkulutuksen kasvaessa.

Kliininen merkitys: hapenkulun häiriöt voivat johtaa kudoshypoksiaan. Tilanteita, jotka heikentävät hapenkulkua, ovat anemia, hypoxemia ja muut verenkiertoon liittyvät sairaudet. Hapenkulutusta arvioidaan mittaamalla arteriaalinen PaO2 ja hapenoksylaation astetta (SaO2 tai SpO2) sekä kokonaishemoglobiinimäärä.