Frailisuusfenotyyppi

Frailisuusfenotyyppi on kliininen käsite, jolla arvioidaan frailisuutta vanhenevilla aikuisilla. Konseptin esitti Fried ja kollegat vuonna 2001, ja siitä on sittemmin tullut yleisesti käytetty menetelmä geriatrisessa arvioinnissa. Fenotyyppi määrittelee frailisuuden viiden kriteerin perusteella: jos henkilöllä on kolme tai enemmän kriteereistä, hän luokitellaan frailiksi; nolla kriteeriä merkitsee robustiutta, ja yksi tai kaksi kriteeriä tarkoittavat prefrailiutta.

Kriteerit ovat:

- epäonnistunut painonpudotus: tahaton laihtuminen vähintään noin 4,5 kiloa viimeisen vuoden aikana tai yli 5 prosenttia kehonpainosta;

- uupumus: koettu väsymys tai voimien puute, useimmiten itsearvioinnin kautta;

- heikkous: puristusvoiman aleneminen, mitattuna käsipainon avulla ja huomioiden sukupuoli sekä kehon mittasuhteet;

- hidastunut kävelynopeus: hidas kävely lyhyellä matkan pituudella (esim. noin 4 metrin matkalla);

- matala fyysinen aktiivisuus: vähäinen energiankulutus tai aktiivisuuden määrä.

Fenotyyppi jaetaan luokkiin robusti (0 kriteeriä), prefraili (1–2 kriteeriä) ja fraili (3 tai enemmän kriteerejä). Käyttö kohdistuu sekä kliiniseen risk-stratifiointiin että väestötutkimuksiin, sillä frailisuudella on todettu yhteys negatiivisiin lopputuloksiin, kuten kaatumisiin, toimintakyvyn heikkenemiseen, sairaalahoitoihin ja kuolleisuuteen.

Siirtovaikutukset ja rajoitteet: kriteerien mittaaminen voi vaihdella tutkimus- ja kliinikkontekstin mukaan, ja kulttuuri- sekä väestökohtaisilla eroilla on vaikutusta tulkintaan. Frailisuusfenotyyppi tarjoaa kuitenkin yhden selkeän, kliinisesti käytettävän työkalun vanhenevan potilaan riskien arviointiin.