Fotoresistorit

Fotoresistorit, eli valoherkät vastukset, ovat passiivisia kaksijohteisia puolijohdevastuksia, joiden resistanssi muuttuu valon voimakkuuden mukaan. Yleisimmissä malleissa käytetään kadmium-sulfidia (CdS) tai kadmium-seleniidiä (CdSe).

Toimintaperiaate: resistanssi pienenee kun valon määrä kasvaa. Pimeässä vastus on tyypillisesti useita kiloohmeja tai jopa megaohmeja, kun taas kirkkaassa valossa se voi pudota useista kilo-ohmeista satoihin ohmeihin. Muutos ei ole lineaarinen ja riippuu valon spektristä.

Rakenne: CdS- tai CdSe -kalvo on sijoitettu eristemateriaalein tukevalle substraattikielekkeelle, ja sen päälle on vedetty kahdet vuorottelevat elektrodit (interdigitated). Loppukäyttöön ne pakataan tyypillisesti epoxy- tai muovikuoreen.

Spektri ja vasteaika: LDR:ien herkkyys on pääasiassa näkyvän valon alueella (noin 400–700 nm). Ne reagoivat vähän infrapunaan. Vasteaika on hidas verrattuna esimerkiksi fotodiodeihin, tyypillisesti useista millisekunneista kymmeniä millisekunteja.

Käyttökohteet: yleisiä ovat automaattiset valojen ohjaukset, pimeyden tunnistaminen sekä opetuskäytössä ja harrastelijaprojekteissa. Käytössä ne kytketään usein pull-up- tai pull-down-resistorin kanssa ja mitataan mikrokontrollerin analogisella tulolla.

Rajoitteet: resistanssin epälineaarisuus, lämpötilariippuvuus, komponenttien ikääntyminen ja toleranssit. Fotoresistorit ovat edullisia ja helposti saatavilla, mutta eivät sovellu tarkkoihin mittauksiin.