Fotogrammetriassa

Fotogrammetria on mittaus- ja kartoitusmenetelmä, jossa kolmiulotteinen tieto saadaan valokuvien perusteella. Keskeinen periaate on kahden tai useamman kuvan välinen parallaxi, jonka avulla voidaan määrittää etäisyyksiä ja muotoja sekä tuottaa geometrisesti oikeellisia kuvia ja malleja, kuten ortokuvia ja 3D-malleja.

Fotogrammetriaa voidaan jakaa pääasiassa ilmakuva- fotogrammetriaan sekä lähikuvaukseen (close-range/terrestrial). Ilmakuvaus soveltuu suurten alueiden kartoitukseen ja maastomallinnukseen, kun taas lähikuvauksella mitataan yksittäisiä kohteita, kuten rakennuksia ja patsaita. Nykyinen digitaalinen fotogrammetria käyttää digitaalisia kameroita, automaattista kuvan orientaatiota ja bundle adjustment -menetelmää 3D-rekonstruktioiden parantamiseksi. Tuloksina syntyy ortofotos, digitaalinen korkeusmalli (DSM/DEM) sekä 3D-pistepilviä ja -malleja.

Käyttö ja sovellukset ovat laajoja: kartoitus ja kartta-aineiston tuotanto, arkkitehtuurin ja rakennushistorian dokumentointi, arkeologia, metsätalous sekä kulttuuriperinnön tallennus. Fotogrammetriaa hyödynnetään myös kaupunkisuunnittelussa, ympäristöanalyysissä sekä teollisessa laadunvarmistuksessa.

Historia ja kehitys: Fotogrammetrian juuret ovat 1800–1900-luvuilla, ja varhaisina pioneerina pidetään muun muassa Aimé Laussedatia sekä Meydenbauerea. Aluksi menetelmät olivat analogisia, mutta myöhemmin siirryttiin digitaalisiin järjestelmiin. Viime vuosina kehitys on kiihtynyt droonien ja ohjelmistojen ansiosta, mikä mahdollistaa nopean ja tarkan mittauksen erilaisissa ympäristöissä.