Fluoresenssimenetelmät

Fluoresenssimenetelmät perustuvat aineiden kykyyn absorboida valoa tietyllä aallonpituudella ja lähettää se sitten takaisin hieman pidemmällä aallonpituudella. Tämä ilmiö, fluoresenssi, on kvantitatiivinen ja voidaan havaita ja mitata. Menetelmiä hyödynnetään laajasti biologiassa, kemiassa, lääketieteessä ja materiaalitieteissä.

Perinteisissä fluoresenssimenetelmissä näytettä valaistaan yleensä UV- tai näkyvällä valolla, ja sen jälkeen mitataan vapautuvaa fluoresenssisäteilyä. Fluoresenssispektroskopia mittaa fluoresenssin voimakkuutta ja aallonpituutta, jolloin saadaan tietoa tutkittavasta aineesta. Mikroskopia puolestaan mahdollistaa fluoresoivien molekyylien paikantamisen ja visualisoinnin kudosnäytteissä tai soluissa. Erilaiset fluoresoivat merkkiaineet, kuten orgaaniset väriaineet ja proteiinit (esim. GFP), ovat keskeisiä fluoresenssimenetelmien sovelluksissa.

Nykyaikaiset fluoresenssimenetelmät ovat kehittyneet merkittävästi, ja niihin kuuluvat muun muassa ajasta erotettu fluoresenssi (time-resolved fluorescence) ja fluoresenssin resonanssienergiansiirto (FRET). Ajasta erotettu fluoresenssi hyödyntää fluoresoivien molekyylien elinikää, kun taas FRET tutkii molekyylien läheisyyttä mittaamalla fluoresenssin energiansiirtoa kahden lähekkäin olevan fluoresoivan molekyylin välillä. Nämä tekniikat mahdollistavat yhä tarkemman ja monipuolisemman analyysin monimutkaisistakin järjestelmistä. Fluoresenssimenetelmien herkkyys ja spesifisyys tekevät niistä korvaamattomia työkaluja monilla tieteen ja teknologian aloilla.