Evidenssiperusteinen

Evidenssiperusteinen käytäntö on toimintatapa, jossa päätökset ja toimenpiteet perustuvat systemaattisesti etsittyyn ja arvioituun tutkimusnäyttöön sekä ammattilaisen osaamiseen ja asiakkaan arvoihin sekä kontekstiin. Termiä käytetään laajalti terveydenhuollon, koulutuksen, sosiaalipalvelujen ja politiikan aloilla korostaen tarvetta yhdistää tutkimus ja käytäntö.

Keskeisiä osatekijöitä ovat parhaan saatavilla olevan näytön hankkiminen, kriittinen arviointi ja soveltaminen käytäntöön sekä asiakkaan mielipiteiden ja arvojen huomioiminen. Prosessi etenee usein kysymyksen määrittämisestä, kirjallisuuden hankkimisesta ja laadun arvioinnista, valinnan tekemisestä sekä tulosten seurannasta ja vaikutusten arvioinnista.

Näytön hierarkia ja laadun arviointi ovat keskeisiä. Satunnaistetut kontrolloidut tutkimukset ja systemaattiset katsaukset sekä meta-analyysit ovat usein korkeimman laadun lähteitä, mutta konteksti ja toteutettavuus on huomioitava. Myös laadukas kvalitatiivinen ja käytännön tutkimus voivat valaista ilmiöitä ja asiakkaiden kokemuksia.

Evidenssiperusteinen käytäntö kohtaa sekä haasteita että rajoituksia, kuten pääsyn tieteellisiin lähteisiin, ajantasaisuudesta huolehtimisen ja ratkaisujen sovellettavuuden varmistamisen. Lisäksi prosessi vaatii läpinäkyvyyttä, jatkuvaa oppimista ja asiakkaiden osallisuutta sekä eettisiä arvioita.