Etämittaukseen

Etämittaukseen viittaa mittausten ja havaintojen tekeminen etäisyydeltä käyttämällä sensoreita ilman suoraa kontaktia kohteeseen. Tieto kerätään laajalla alueellisella peitolla maanpinnan sekä ilmakehän ilmiöistä. Tyypillisiä toteutustapoja ovat satelliittikuvaus, lennokkien ja lentokoneiden keräämä aineisto sekä LiDAR- ja SAR-sensorit. Sensorit voivat mitata optista sekä spektri- ja lämpötilasignaalia ja ne tuottavat usein sekä kaks- että kolmiulotteista dataa.

Prosessi alkaa datan esikäsittelyllä, johon kuuluvat kalibrointi, radiometrinen ja geometrinen korjaus sekä ilmakehän vaikutusten oikaisu. Tämän jälkeen tuotetaan analyysejä ja tuotteita: indeksit kuten NDVI, EVI ja LAI sekä biomassan tai maanpeitteen estimaatiot, luokittelu sekä muutoksen seuranta. Tulokset esitetään karttoina, tilastoina tai 3D-malleina, ja ne voivat tukea päätöksentekoa monilla aloilla.

Sovelluskohteita ovat maatalous ja kasvinpeitön seuranta, metsänhoito ja biomassan arviointi, vesistöjen ja rantojen kartoitus, kaupunkien maankäytön analysointi sekä ilmasto- ja ympäristötutkimus. Etämittauksen etuja ovat laaja peittoala, toistettavuus, nopeus ja ei-kontakti, mikä sopii herkästi muuttuviin olosuhteisiin. Rajoitteita muodostavat sääolosuhteet (esim. pilvisyys), mittausresoluution ja radiometristen ominaisuuksien riippuvuus sekä suurten datamäärien käsittely- ja kustannustarpeet.

Kehityssuuntia ovat sensorien moninäkymäyhdistäminen, tiedon fusion sekä tekoäly- ja koneoppimismenetelmien käyttö, sekä droonien käytön yleistyminen ja reaaliaikaisen analyysin kehittäminen.