Etäisyysmenetelmät

Etäisyysmenetelmät ovat mittausmenetelmiä, joilla määritetään kahden pisteen välinen etäisyys. Niitä käytetään geodesiassa, kartoituksessa, rakennus- ja infraprojekteissa sekä metsätaloudessa ja arkeologian tutkimuksessa. Menetelmät voidaan jakaa suoriin etäisyydenmittauksiin sekä epäsuoriin menetelmiin, joissa etäisyys ratkaistaan muilla mitatuilla arvoilla.

Suorat etäisyydenmittausmenetelmät mittaavat etäisyyden suoraan linjassa. Esimerkkejä ovat kiskomittaus tai nauhamittaus (steel tape tai mittanauha) sekä digitaalinen laseretäisyysmittaus (laser distance meter, LDM). Näillä mittauksilla saadut tulokset ovat usein välittömiä ja riippuvaisia mittausjärjestelmän suorasta linjasta.

Epäsuorat menetelmät ratkaisevat etäisyyden muilla mitatuilla arvoilla. Trigonometrinen mittaus perustuu kulman ja perustan mittaukseen ja etäisyyden laskemiseen kolmion geometrian avulla. Trilateraatio käyttää tunnettuja etäisyyksiä useammasta pisteestä rakennetun verkon määrittämiseksi. Fotogrammetria ja parallax-perustaiset menetelmät käyttävät kuva-analyysejä etäisyyksien arviointiin. Elektroninen etäisyysmittaus (EDM) mittaa suoran linjan etäisyyden sähkösignaalin tai valon avulla, usein yhdessä total station -laitteiston kanssa. Lidar- ja laserkeilaus sekä muut aktiiviset skannausmenetelmät tuottavat suuria pistepilviä ja kolmiulotteisia malleja. GNSS-pohjaiset menetelmät tuottavat ellipsoidal- tai projektiorajattuja etäisyyksiä maastossa.

Käyttökohteet ulottuvat kiinteästä rakennus- ja infrastruktuurisuunnittelusta metsä- ja arkeologisiin kartoituksiin. Tarkkuus ja rajoitteet riippuvat menetelmästä sekä sääolosuhteista, näkyvyydestä ja kalibroinnista.